Wlm2019 Haltioletto 2000X1000Px
Kuva: Vuoden 2019 Wiki Loves Monuments -kilpailun voitti Erik Lehto kuvallaan Haltioletto. CC BY-SA 4.0

Wiki Loves Monuments -valokuvakisassa kuvataan kaupunkiympäristöjä ja nostetaan esiin omien kuva-arkistojen aarteita

,

Maailman suurin valokuvauskilpailu Wiki Loves Monuments järjestetään jälleen syyskuussa. Tänä vuonna kuvataan kaupunkiympäristöjen ja -maisemien muutosta. Kilpailu järjestetään Suomessa ja eri puolilla maailmaa 1.–30.9.2020.

Wiki Loves Monuments -kilpailuun voi osallistua kaupunkiympäristöjen tai -maisemien muutosta kuvaavilla valokuvilla, joissa näkyy Museoviraston rekisteröimä tai kaavalla suojeltu kulttuuriperintökohde. Tällaisia kohteita ovat rakennetut kulttuuriympäristöt, rakennusperintö sekä uutena kuntien kaavalla suojelemat rakennukset.

Lisäksi kilpailuun voi osallistua kuvaamalla historialliselle kuvalle parin, joka kertoo miltä kuvauspaikka näyttää nykyään. Kannustamme osallistumaan myös droonikuvilla tai aikaisemmin kuvatuilla omien arkistojen aarteilla.

Kuvauskilpailun etenemistä seurataan Facebook-ryhmässä, ja kilpailua taustoitetaan blogikirjoituksilla.

Mitkä kaupunkimaisemat ovat sinulle merkityksellisiä?
Miten kaupungit ja kirkonkylät ovat muuttuneet?

Kuvaa yksin tai perheenjäsenen kanssa lähiympäristösi kohteita, sinulle merkityksellisiä kaupunkimaisemia ja kaupunkien rakennuksia. Liikkumisen ollessa rajattua kannustamme osallistumaan kilpailuun myös omien kuva-arkistojen aarteilla.

Tallenna kilpailuun osallistuvat kuvat 1.–30.9.2020 kuvapankki Wikimedia Commonsiin, jossa ne ovat kaikkien vapaasti käytettävissä. Voit osallistua kilpailuun itse kuvaamillasi kuvilla, jotka on otettu vuoden 2020 aikana tai aikaisemmin.

Kilpailun järjestää Wikimedia Suomi ry yhteistyössä Museoviraston, Arkkitehtuurimuseon ja Suomen maisema-arkkitehtiliiton kanssa. Kilpailu järjestetään Suomessa jo neljättä kertaa. Tavoitteena on innostaa mukaan mahdollisimman laaja joukko ihmisiä ja tehdä kulttuuriperintöä näkyväksi ja tunnetuksi.

Lisätietoa

  • Susanna Ånäs, Wikimedia Suomi ry, susanna.anas@wikimedia.fi +358 40 557 8039

  • Yli-intendentti Ulla Salmela, Museovirasto, ulla.salmela@museovirasto.fi +358 295 33 6251

Linkit