Arkeologinen Kaivaus. Kuvaaja: Katja Vuoristo. Objektinumero: AKDG2381_35

Museovirasto tekee arkeologisia kaivauksia Espoon Kokinkylässä

Arkeologia, Arkeologiset kenttäpalvelut

Museoviraston Arkeologiset kenttäpalvelut tekee kaivauksia Espoon Kokinkylässä (Kockby) Storsin tontilla 9.7.–17.8. kaavamuutoksen vuoksi. Vuonna 2015 tehdyissä koekaivauksissa alueelta on löydetty rakennusten jäännöksiä 1600–1700-luvuilta.

Kokinkylässä tiedetään olleen asutusta 1540‐luvulta lähtien, jolloin Kockbyssa oli maakirjan mukaan viisi taloa. 1760‐luvun kartan perusteella tutkittavalla alueella on sijainnut kaksi kylän kolmesta tilasta. 1910‐luvulla tontilla oli enää yksi tila, Storas, jonka viimeinen rakennus on purettu alueelta vasta vuoden 1991 jälkeen. Maan pinnalle selvimmin näkyy tontin keskellä oleva talon kivijalka, joka on ilmeisesti Storaksen päärakennuksen itäpuolella sijainnut ja 1910‐luvun kartalla esiintyvä rakennus.

Museoviraston Arkeologiset kenttäpalvelut teki alueella koekaivauksia syksyllä 2015. Koetutkimuksissa havaittiin muun muassa mahdollisen savilattian jäännös, kaksi kivijalkaa ja tulisija sekä esineitä muun muassa 1600–1700‐luvuilta. Lisäksi alueella havaittiin maan pinnalla mahdollinen liesikumpu sekä kaksi hyvin matalaa ja heikosti erottuvaa kivilinjaa, jotka saattavat olla kivijalkojen jäänteitä tai muita rakenteita.

Tämän kesän kaivauksissa tutkitaan kylämäellä 500–600 m2:n laajuinen alue yksikkökaivauksena. Alueella kulkee myös keskiaikainen kylätie, jota tutkitaan kaivausten yhteydessä. Työn tilaaja on Espoon kaupunki.

Lisätietoja:
tutkija Tuija Väisänen, tuija.vaisanen@museovirasto.fi