Tulli- ja pakkahuoneen lattian alta on löydetty mm. keramiikkaa, lasia ja kolikoita. Kaikki löydöt ajoittuvat 1600-luvun loppupuolelle tai 1700-luvun alkuun. Oikealla metallinen avain ja sen alla kappale kynttilänjalasta.. Kuvaaja: John Lagerstedt / Museovirasto

Vanhan tulli- ja pakkahuoneen arkeologisissa kaivauksissa on löytynyt runsaasti jälkiä arkielämästä ja juhlahetkistä 1600- ja 1700-lukujen vaihteen Helsingissä

Arkeologia, Arkeologiset kenttäpalvelut, Kulttuuriympäristö, Museovirasto

Museoviraston Arkeologiset kenttäpalvelut tekee vielä tämän viikon ajan (14.-18.1.2019) kaivaustutkimuksia Helsingin Kruununhaassa, Mariankatu 3:ssa sijaitsevassa vanhassa tulli- ja pakkahuoneessa. Rakennuksessa on samanaikaisesti käynnissä talon perustusten sekä alapohjan peruskorjaustyöt.

Tutkimuksen on tilannut Helsingin kaupungin Kaupunkiympäristön toimiala. Arkeologiset tutkimukset käynnistyivät elokuussa 2018 ja ne päättyvät tammikuun loppuun mennessä. Vuonna 1765 valmistunut tulli- ja pakkahuone on Helsingin kantakaupungin toiseksi vanhin säilynyt kivitalo.

Tulli- ja pakkahuoneen lattian alaisista maakerroksista on arkeologisissa kaivauksissa löytynyt runsaasti 1600-luvun lopun ja 1700-luvun alun tyypillistä esineistöä: lasi- ja keramiikka-astioiden kappaleita, kolikoita, valkosavesta tehtyjä tupakkapiippuja, uunikaakeleiden jäännöksiä, ikkunalasien sirpaleita, metallisia rakennusten osia sekä arkipäiväisiä käyttöesineitä.

Helsinki siirrettiin 1640-luvulla Vantaanjoen suulta Vironniemelle, nykyisen kantakaupungin alueelle. Kaupunki oli vuosikymmeniä pieni ja suurin osa sen asukkaista eli varsin vaatimatonta elämää. Kaivauksissa on kuitenkin löydetty mm. aikanaan kallisarvoisten saksalaisten keramiikka-astioiden ja venetsialaisten lasiesineiden sirpaleita, jotka kertovat myös varakkuudesta ja kansainvälisistä yhteyksistä.

Levottomien aikojen muistoina on löytynyt tykin ja musketin kuulia. Helsinki tuhoutui tulipalossa suuren Pohjan sodan aikana 1713, venäläisten joukkojen hyökätessä kaupunkiin. Taistelua seurannutta kahdeksanvuotista Suomen alueen miehitysaikaa kutsutaan isovihaksi, jonka kuluessa venäläiset rakensivat nykyisen Kruununhaan alueelle kenttälinnoituksen. Kaivauksissa tulli- ja pakkahuoneen pihamaalta onkin löytynyt kivi- ja puurakenteita, jotka ovat ilmeisesti linnoituksen vallin perustuksia. Puurakenteista on otettu ajoitusnäytteitä, joiden tulokset valmistuvat keväällä 2019.

Tulli- ja pakkahuoneen lattian alta löytyneet esineet ovat todennäköisesti peräisin 1713 lähistöllä palaneiden talojen raunioista, joista on kuljetettu maa-aineksia venäläisen linnoituksen valleihin. Tulli- ja pakkahuonetta alettiin rakentaa 1757 osittain vanhan linnoitusvallin päälle ja samalla sen tiiviin lattian alle tallentuivat jäännökset Vironniemen Helsingin varhaisista ja huonosti tunnetuista vuosikymmenistä, joita on nyt saatettu jälleen päivänvaloon.

Lisätietoja
Tutkija John Lagerstedt, Museovirasto / Arkeologiset kenttäpalvelut, puh 0295 33 6119, john.lagerstedt@museovirasto.fi

Kuvat: John Lagerstedt / Museovirasto