Langinkoski

Museovirasto vuokraa Langinkosken keisarillisen kalastusmajan Metsähallitukselta

,

Museovirasto vuokraa kesästä 2018 alkaen Metsähallitukselta Langinkosken keisarillisen kalastusmajan. Museotoiminnasta Langinkoskella vastaa jatkossa Kansallismuseo. Kalastusmaja tulee olemaan avoinna kesäkausina, vuonna 2018 kesäkuun alusta lähtien.

Museoviraston pääjohtaja Juhani Kostet toteaa, että Langinkoski on osa Suomen valtiollista historiaa ja valtakunnallisesti merkittävä rakennettu kulttuuriympäristö. Tämän vuoksi se sopii erinomaisesti Museoviraston ja Kansallismuseon toiminnan osaksi. Museotoimintaan uskotaan saatavan myös synergiaetuja, sillä Kansallismuseolla on jo nyt toimintaa Kotkassa Suomen merimuseossa.  

”Tavoitteenamme on tehdä Langinkoskesta entistä suositumpi ja tunnetumpi kohde”, sanoo johtaja Tiina Mertanen Kansallismuseosta. ”Uskomme, että kalastusmaja kiinnostaa suomalaisen yleisön lisäksi niin Kotkaan risteilyaluksilla saapuvia kuin venäläisiä matkailijoitakin.”  

Langinkoskella on ollut museotoimintaa jo 1930-luvulta lähtien. Siitä on ansiokkaasti ja pitkäjänteisesti vastannut Langinkoski-seura, joka tukee nyt Kansallismuseota toiminnan käynnistämisessä sekä museo- ja kotiseututoimintaa jatkossa tukiyhdistyksenä. Museotoiminnan lisäksi Langinkoskella toimii kahvila, jolle Kansallismuseo etsii ravintoloitsijaa tulevaksi kesäksi.  

Alun perin Venäjän keisarien yksityiseksi kesänviettopaikaksi 1800-luvun lopulla rakennettu kalastusmaja on myös ainoa Venäjän ulkopuolella säilynyt keisariperheen asunto. Langinkoski rakennuksineen on osa Kotkan vuonna 2014 perustettua kansallista kaupunkipuistoa sekä Kymijoen laakson valtakunnallisesti arvokasta maisema-aluetta ja luonnonsuojelualuetta. Luonnonsuojelualueen hoidosta vastaa Metsähallitus.  

Lisätietoja
Langinkosken vuokrasopimuksesta: pääjohtaja Juhani Kostet, Museovirasto, puh. 0295 33 6001, juhani.kostet@museovirasto.fi 
museotoiminnasta Langinkoskella: intendentti Pia Paukku, Kansallismuseo, puh. 0295 33 6480, pia.paukku@kansallismuseo.fi    

Langinkosken verkkosivut