Vedenalainen kulttuuriperintö

Ihmisen toiminnasta syntyneitä veden alla sijaitsevia jäänteitä nimitetään vedenalaiseksi kulttuuriperinnöksi. Yhdessä vedenalaisen löytöympäristönsä kanssa ne muodostavat vedenalaisen kulttuurimaiseman. Usein kulttuuriperinnön vaaliminen ja vedenalaisen luonnon suojelu kulkevat käsi kädessä, molemmat edistävät toisiaan.

Museovirasto ylläpitää muinaisjäännösrekisteriä, vastaa vedenalaisten muinaisjäännösten suojelusta, käsittelee vedenalaisten muinaisjäännösten tutkimuslupa-anomukset, antaa lausuntoja vesirakennushankkeiden vaikutuksista vedenalaiseen kulttuuriperintöön ja tekee yhteistyötä harrastajasukeltajien kanssa.

Muinaisjäännösrekisterissä on tiedot yli 2000 vedenalaislöydöstä, joista noin 750 on rauhoitettuja muinaisjäännöksiä. Haaksirikkopaikkojen sekä hylkyjen lisäksi vedenalaista kulttuuriperintöä ovat myös vedenalaiset rakenteet, kuten satama- ja puolustuslaitteet sekä kalastukseen liittyvät rakenteet, veden alle jääneet asuin- ja hautapaikat, uhripaikat sekä erilaiset irtolöydöt.

Muinaismuistolaki suojaa samalla tavoin vedenalaisia kuin maanpäällisiäkin muinaisjäännöksiä. Veden alla sijaitsevia ihmisen tekemiä rakennelmia, kuten väyläesteitä sekä siltojen ja laitureiden jäännöksiä suojellaan muistoina maamme aikaisemmasta asutuksesta ja historiasta. Tällaiset kohteet ovat iästä riippumatta automaattisesti rauhoitettuja, eikä niihin saa puuttua ilman Museoviraston lupaa.

Vanhat laivanhylyt on rauhoitettu iän perusteella. Hylky tai hylyn osa, jonka voidaan olettaa uponneen yli 100 vuotta sitten rinnastetaan kiinteään muinaisjäännökseen. Tällaisesta hylkylöydöstä on ilmoitettava viipymättä Museovirastolle. Jos on ilmeistä, että omistaja on hylännyt hylyn tai hylyn osan, se kuuluu valtiolle. Myös hylystä löytyneet tai hylystä peräisin olevat esineet kuuluvat valtiolle.

Ranta- ja vesialueilta löytyy myös sellaisia kulttuuriperintökohteita, jotka eivät ole muinaismuistolain 2 §:ssä tarkoitettuja kohteita ja joita ei voida suojella muinaismuistolailla. Tällaisten kulttuuriperintökohteiden (esim. uittolaitteiden jäännökset ja alle sata vuotta sitten uponneet hylyt) turvaaminen voi olla myös perusteltua niiden historiallisen merkityksen ja kulttuuriperintöarvojen vuoksi. Näitä kohteita voidaan suojella esimerkiksi kaavamääräyksillä.

Museovirasto vastaa lain perusteella vedenalaisen kulttuuriperinnön suojelusta. Museovirasto tekee yhteistyötä mm. ympäristöviranomaisten, Merivoimien, Metsähallituksen ja Liikenneviraston kanssa. Tietojen ja kokemusten vaihtaminen ulkomaisten kulttuuriperintöviranomaisten kanssa on suojelun kannalta myös tärkeää.

Merialueella hylkykohteita valvovat Suomenlahden ja Länsi-Suomen merivartiostot. Museovirasto on tiiviisti yhteydessä merivartiostoihin, joille ilmoitetaan myönnetyistä tutkimusluvista ja Museoviraston omista kenttätöistä.

Tärkeimpiä suojelun keinoja ovat harrastajasukeltajien valistaminen ja yhteistyö heidän kanssaan. Museovirasto tekee yhteistyötä lukuisten sukeltajien kanssa kohteiden sijaintien tarkistamisessa, dokumentoinnissa ja tietojen vaihdossa.

Viidelle merkittävälle rauhoitetulle hylkykohteelle on määrätty muinaismuistolain perusteella suoja-alue. Suoja-alueiden avulla halutaan pitkällä tähtäimellä turvata eri ikäisten ja eri tyyppisten kohteiden ja niiden sisältämän tiedon säilyminen tuleville sukupolville ja tulevaa tutkimusta varten.

Vedenalaista kulttuuriperintöä pyritään suojelemaan myös kansainvälisten sopimusten, ohjeistuksien ja julistusten avulla.

Virkistyssukeltaminen

Laitesukellus on kasvava harrastuslaji, jonka pariin tulee vuosittain Suomessa runsaasti uusia harrastajia. Museovirasto tekee yhteistyötä lukuisten sukeltajien kanssa vedenalaisten muinaisjäännöskohteiden sijaintien tarkistamisessa, dokumentoinnissa ja tietojen vaihdossa. Tavoitteena on, että virkistyssukelluksia tehdessään harrastajasukeltajat kunnioittavat muinaisjäännöksiä ja niiden sisältämää tietoa ja haluavat omalla toiminnallaan vaikuttaa kohteiden säilymiseen.

Jotta hylkykohteet säilyisivät mielenkiintoisina tulevillekin sukupolville, tulee kohteilla sukellettaessa välttää hylkyyn ankkuroitumista, varomatonta hylkyyn koskettamista ja matkamuistojen ottamista. Ilman konservointia vedestä nostetut esineet eivät edes säily pitkään. Väärät toimintatavat tuhoavat hylkyjä , rikkovat lakia ja saattavat loukata myös hautarauhaa.

Vedenalaisten muinaisjäännösten tutkiminen on aina luvanvaraista. Tutkimuslupa anotaan kirjallisena Museovirastolta.

Muinaismuistolain mukaiset hylkyjen suoja-alueet

Suomessa viidellä muinaismuistolain (295/1963) mukaan rauhoitetulla hylyllä on myös muinaismuistolain mukaisesti vahvistettu suoja-alue. Nämä kohteet ovat St. Nikolai (muinaisjäännösrekisterin kohde 1108) Kotkan edustalla sekä Länsi-Turunmaan saaristossa sijaitsevat Gråharuna (muinaisjäännösrekisterin kohde 2228), St. Mikael (muinaisjäännösrekisterin kohde 1648) ja Vrouw Maria (muinaisjäännösrekisterin kohde 1658) sekä Huis te Warmelo (muinaisjäännösrekisterin kohde 2381) Porvoon vesialueella. Näiden kohteiden suoja-alueiden rajat on määritelty ja vahvistettu eri vuosina vesialueiden omistajien ja viranomaisten kanssa muinaismuistolain menettelyjen mukaisesti.

Suoja-alueilla on kielletty kaikki sukellustoiminta ja ankkurointi, joka ei liity vaarassa olevan aluksen meripelastustoimintaan, Merenkulkulaitoksen merenkulun turvallisuutta parantaviin toimiin tai Museoviraston oikeuttamaan ja ohjaamaan sukellus- ja tutkimustoimintaan. Suoja-alueet eivät estä veneellä kulkemista suoja-alueen läpi.

Suoja-alueen avulla hylky tai muu vedenalainen kohde sekä sen sisältämä tieto halutaan säilyttää ehjänä kokonaisuutena arkeologisia tutkimuksia varten. Tavoitteena on, että hylyn rakenteita tai hylyssä olevia esineitä ei katoa tai tuhoudu dokumentoimattomina, ja että löytökokonaisuus saadaan tulevaisuudessa tutkittua mahdollisimman vahingoittumattomana. Suoja-alueiden avulla halutaan pitkällä tähtäimellä turvata eri-ikäisten ja erityyppisten kohteiden ja niiden sisältämän tiedon säilymistä arkeologisena kokonaisuutena siten, että valitut kohteet kuvastavat merenkulun historian vaiheita mahdollisimman monipuolisesti.

Vedenalainen kulttuuriperintö ja vesirakennushankkeet

Muinaismuistolaki velvoittaa yleisen tai suuren yksityisen vesirakennushankkeen vastuutahon sekä vesialuetta koskevan kaavoitushankkeen vastuutahon ottamaan hyvissä ajoin selvää siitä, tuleeko hanke koskemaan vedenalaisia muinaisjäännöksiä. Jo hankevalmistelun alkuvaiheessa on syytä olla yhteydessä Museovirastoon, joka on ainoa vedenalaisen kulttuuriperinnön suojelusta vastaava viranomainen. Museovirasto arvioi, tuleeko hankkeen valmistelun yhteydessä teettää vedenalaiseen kulttuuriperintöön liittyviä selvityksiä. Jos hankealueen käyttöhistorian perusteella arkeologisten löytöjen arvioidaan olevan mahdollisia, mutta kattavaa tietoa vedenalaisista muinaisjäännöksistä ei vielä ole, Museovirasto esittää arkeologisen vedenalaisinventoinnin tekemistä hankkeen suunnitteluvaiheessa. Joskus on syytä tehdä vedenalaiskohteen tarkistus tai ruoppauksen valvontaa.

Jos tunnettu vedenalainen muinaisjäännös tulee vahingoittumaan tai tuhoutumaan hankkeen seurauksena, Museoviraston kanssa neuvotellaan ja sovitaan sopivasta menettelystä. Muinaisjäännös voidaan muinaismuistolain mukaisesti tutkia hankkeen vastuutahon kustantamana, jotta tieto saadaan talteen, vaikkei itse kohde säilykään.

Hankkeiden vastuutahot voivat tilata vedenalaisarkeologisia selvityksiä haluamaltaan kenttätyöpalveluja tarjoavalta yritykseltä. Museovirasto neuvoo tarvittaessa selvityksen tilaamisessa. Arkeologisissa kenttätöissä on noudatettava Suomen arkeologisten kenttätöiden laatuohjeita.

Yksityisten henkilöiden hallinnoimille vesialueille, esimerkiksi mökkirannan ruoppaukseen tai laiturinrakennukseen liittyen Museovirasto tarjoaa maksuttoman meriarkeologisen tarkastuksen, mikäli alueella tunnetaan tuhoutumisvaarassa olevia muinaisjäännöksiä.