
Museovirasto avusti paikallismuseoiden hankkeita 430 000 eurolla
Avustusta myönnettiin vuodelle 2025 kaikkiaan 67 hankkeelle yhteensä 430 000 euroa. Valtaosa haetuista ja myönnetyistä avustuksista kohdentui paikallismuseoiden kokoelmatyöhön ja museorakennusten korjauksiin.
Paikallismuseoissa hoidetaan ja esitellään museokokoelmia, jotka ovat paikallisesti ja jopa valtakunnallisesti kiinnostavia ja ainutlaatuisia. Vuoden 2025 hakukierroksella lähes puolet avustuksista myönnettiin paikallismuseoiden kokoelmien hoitoon, inventointiin ja luettelointiin liittyviin hankkeisiin
Avustushakemuksia vastaanotettiin haeavustuksia.fi-palvelun kautta 144, ja haettu summa oli yhteensä noin 1,3 miljoonaa euroa. Suurin myönnetty avustus oli 8 000 euroa ja pienin 2 000 euroa. Keskimääräinen myönnetty avustussumma oli 6 418 euroa.
Paikallismuseoiden hankeavustuksilla tuetaan vuosittain rakennusten ja kokoelmien hoitoa, näyttelyiden ja muiden yleisölle suunnattujen palveluiden kehittämistä, aineistojen ja tietovarantojen saatavuutta ja saavutettavuutta ja matalan kynnyksen kulttuuripalveluita.
”Tuemme avustuksella aktiivista toimimista moninaisen kulttuuriperinnön hyväksi sekä kulttuuriperinnön välittämistä ja tallentamista. Yhdessä toimijoiden omarahoituksen, muun ulkopuolisen rahoituksen sekä paikallismuseoissa merkittävässä roolissa olevan talkoo- ja vapaaehtoistyön kanssa melko vaatimattoman avustussumman vaikutus kertautuu ja lopputuloksena voidaan saada aikaan huomattavasti enemmän kuin ilman valtionavustusta olisi mahdollista”, kertoo erikoisasiantuntija Marianne Koski Museovirastosta.
Suunnitelmallisuutta ja saavutettavuutta kokoelmatyöhön
Kokoelmien parissa työskennellään tänä vuonna esimerkiksi Punkmuseossa Helsingissä ja Lastentarhatalo Saimassa Porissa.
”Reteästä ja kulmikkaastakin kulttuurista huolimatta me Punkmuseossa haluamme tehdä asiat oikein, varmistaa että keräämämme aineistot säilyvät kuuluisaan hamaan ikuisuuteen asti. Nyt myönnetty avustus tarjoaa meille tilaisuuden ylläpitää ja hoitaa kokoelmia museoalan laatuvaatimusten mukaisesti, kuten haluammekin. Tämän hankkeen tulokset tulevat näkymään jatkossakin, sillä nyt asetetaan se taso, jolla jatkossakin arkistoimme ja säilytämme aineistoja”, kertoo Timo Kiippa Suomen Punkmuseon kannatusyhdistyksestä.
Avustusta myönnettiin myös Porin Lastentarhamuseon ystävät – LasTMu ry:n vapaaehtoisesti ylläpitämän elävän lastentarhamuseon, Lastentarhatalo Saiman vuoden mittaiselle kokoelmahankkeelle, jonka tavoitteena on tukea Saiman museokokoelman säilyvyyttä, kestävyyttä, käytettävyyttä ja saavutettavuutta.
”Lastentarhatalo Saimalla on Porissa tärkeä tehtävä vaalia kaupungin rikasta ja kulttuurihistoriallisesti arvokasta lastentarhahistoriaa. Hankkeessa digitoimme kokoelmamme valokuvat, päivitämme kokoelmatiedot ja säilytystavat nykyajan standardien mukaisiksi, sekä laadimme museollemme kokoelmapolitiikan. Hankkeen aikana, tai sen jälkeen, tavoitteenamme on myös joidenkin aineistojen julkaisu Finna-palvelussa Satakunnan Museon kautta. Tämä hanke on osa yhdistyksemme kymmenvuotisjuhlavuotta ja olemme todella iloisia, että pääsemme jatkamaan kokoelmatyötä Saimassa Museoviraston avustuksella”, iloitsee yhdistyksen hankekoordinaattori Roosa Lahti.
Paikallismuseoiden hankkeille on myönnetty avustuksia vuodesta 1974 lähtien. Avustuksia myönnetään museoille, jotka ovat kuntien, yhdistysten, säätiöiden ja julkisoikeudellisten laitosten omistuksessa, eivätkä kuulu lakisääteisen valtionosuuden piiriin. Monet paikallismuseoista ovat kuntien sivutoimisesti tai yhdistysten vapaaehtoispohjalta ylläpitämiä.
Museovirasto arvioi hakemukset yhteistyössä alueellisten vastuumuseoiden kanssa. Alueelliset vastuumuseot myös ohjaavat ja valvovat avustusten käyttöä.
Seuraava haku vuoden 2026 avustuksista avautuu syksyllä 2025 Haeavustuksia.fi-palvelussa.
Lisätietoa
Avustusta saaneet hankkeet löytyvät Tutkiavustuksia.fi -palvelusta