Mannerheim Monument
Kuva: Helsinkiläistä kaupunkiympäristöä vuoden 2019 Wiki Loves Monuments -kilpailun finalistikuvassa. Kuva: Mannerheim Monument, PopkovAlexander, CC BY-SA 4.0

Wiki Loves Monuments syyskuussa – valokuvaa kaupunkiympäristöjä ja nosta esiin omien kuva-arkistojen aarteita

,

Maailman suurin valokuvauskilpailu Wiki Loves Monuments järjestetään Suomessa ja eri puolilla maailmaa 1.–30.9.2020. Tänä vuonna kuvataan kaupunkiympäristöjen ja -maisemien muutosta. Kilpailun järjestää Wikimedia Suomi ry yhteistyössä Museoviraston, Arkkitehtuurimuseon ja Suomen maisema-arkkitehtiliiton kanssa.

Wiki Loves Monuments -kilpailuun voi osallistua kaupunkiympäristöjen tai -maisemien muutosta kuvaavilla valokuvilla, joissa näkyy Museoviraston rekisteröimä tai kaavalla suojeltu kulttuuriperintökohde. Tällaisia kohteita ovat rakennetut kulttuuriympäristöt, rakennusperintö sekä uutena kuntien kaavalla suojelemat rakennukset.

Lisäksi kilpailuun voi osallistua kuvaamalla historialliselle kuvalle parin, joka kertoo miltä kuvauspaikka näyttää nykyään. Kannustamme osallistumaan myös droonikuvilla tai aikaisemmin kuvatuilla omien arkistojen aarteilla.

"Moni on varmasti tullut tänä erikoisena vuonna katsoneeksi lähiympäristöään entistä tarkemmin, asui sitten kaupungissa tai taajamassa. Muutos, pysyvä tai väliaikainen, herättää. Valokuvaaminen on oiva tapa dokumentoida havaintojaan ja muuttuvaa ympäristöä. Museovirastolle on arvokasta saada mahdollisimman moni mukaan kulttuuriperinnön tulkitsemiseen", kertoo vs. kehittämisjohtaja Ulla Salmela Museovirastosta.

Kuvauskilpailun etenemistä seurataan Facebook-ryhmässä ja Instagramissa. Kilpailun kummit Laura Kolbe, Ranja Hautamäki ja Panu Lehtovuori taustoittavat aiheita blogikirjoituksillaan.

Mitkä kaupunkimaisemat ovat sinulle merkityksellisiä? Miten kaupungit ja kirkonkylät ovat muuttuneet?

Kuvaa yksin tai perheenjäsenen kanssa lähiympäristösi kohteita, sinulle merkityksellisiä kaupunkimaisemia ja kaupunkien rakennuksia. Kannustamme osallistumaan kilpailuun myös omien kuva-arkistojen aarteilla.

Tallenna kilpailuun osallistuvat kuvat 1.–30.9.2020 kuvapankki Wikimedia Commonsiin, jossa ne ovat kaikkien vapaasti käytettävissä. Voit osallistua kilpailuun itse kuvaamillasi kuvilla, jotka on otettu vuoden 2020 aikana tai aikaisemmin.

Suomen-kilpailun voittanut kuva palkitaan 200 euron valokuvaustarvikelahjakortilla. Kymmenen parasta kuvaa palkitaan Museokortilla, ja ne etenevät kansainväliseen kilpailuun. Lisäksi jälleenvalokuvaussarjan oivaltavin kuva palkitaan 100 euron valokuvaustarvikelahjakortilla ja museokortilla.

Kilpailun järjestää Wikimedia Suomi ry yhteistyössä Museoviraston, Arkkitehtuurimuseon ja Suomen maisema-arkkitehtiliiton kanssa. Kilpailu järjestetään Suomessa jo neljättä kertaa. Tavoitteena on innostaa mukaan mahdollisimman laaja joukko ihmisiä ja tehdä kulttuuriperintöä näkyväksi ja tunnetuksi.

Lisätietoa

  • Susanna Ånäs, Wikimedia Suomi ry, susanna.anas@wikimedia.fi +358 40 557 8039
  • Ulla Salmela, vs. kehittämisjohtaja, Museovirasto, ulla.salmela@museovirasto.fi +358 295 33 6251

Linkit