Ajankohtaista arkeologiasta: Kulttuuriperintöä virtavesien varrella

Virtavesiympäristöt ovat olleet aina hyvien liikenneyhteyksien ja monipuolisen toimeentulon kannalta otollisia paikkoja asua. Siksi jokisuut ja jokivarret ovat olleet myös suosittuja asuinpaikkoja.

Suomessa jääkauden jälkeinen maankohoaminen nostaa koko ajan uusia maa-alueita merenpinnan yläpuolelle. Tämän seurauksena myös mereen laskevan joen jokivarsi on sitä nuorempaa, mitä lähemmäs nykyisen meren pinnan tasoa siirrytään. Maankohoamisen seurauksena jokivarsi ja sen eri aikaiset arkeologiset kohteet jaottuvat eri korkeusvyöhykkeille. Näin rannikon joet tavallaan virtaavat läpi vuosisatojen ja vuosituhansien ennen kuin vedet päätyvät nykyisessä jokisuussa mereen.

Tilanne on toinen niin sanottujen vedenkoskemattomien alueiden jokien ympäristössä. Niitä on Suomessa laajoilla alueilla Pohjois-Karjalasta Lappiin. Näillä alueilla joet virtaavat sellaisten maa-alueiden läpi, jotka ovat olleen olemassa koko jääkauden jälkeisen ajan. Niinpä samoilta paikoilta voi löytyä arkeologista kulttuuriperintöä koko jääkauden jälkeiseltä ajalta vanhimmista nuorimpiin asutuksen vaiheisiin.

Koskipaikat ovat vetäneet ihmistä aina puoleensa

Koskien rannat ovat olleet suosittuja asuinpaikkoja kivikaudelta alkaen, ja vaelluskalojen kalastusmahdollisuudet ovat vetäneet aina ihmisiä puoleensa. Koskipaikat ovat myös liikenteen solmukohtia. Kosket ovat mahdollistaneet jokiliikenteen hallinnoinnin, ja niiden kohdalla on yleisesti ollut myös maitse kulkevien reittien joenylityspaikka.

Historiallisella ajalla vesivoimaa hyödyntänyt toiminta on hakeutunut niin ikään koskipaikoille. Ensin keskiajalta alkaen vesimyllyt, 1500-luvulla vesisahat ja 1700-luvun loppupuolelta alkaen myös muu teollinen toiminta. Myöhemmin vesivoiman käyttö tehostui huomattavasti, kun kehittyneet vesiturbiinit ja 1900-luvun betonipadot takasivat vesivoimaa yhä laajenevalle teollisuudelle.

Vaikka koski olisi ollut vesivoima- tai kalastuskäytössä jo varhain, nuorempien käyttövaiheiden voimakkaat muokkaukset ja uudelleenrakentaminen ovat usein tuhonneet vanhempien käyttövaiheiden rakenteita ja kerrostumia. Vanhempien vaiheiden jäänteiden säilyneisyys tulee aina arvioida tapauskohtaisesti.

Kosket ovat vetäneet ihmisiä puoleensa myös niihin liitettyjen uskomusten takia. Koskipaikkojen perkauksissa löydetyt esineet ajoittuvat kivikaudelta rautakaudelle. Nämä on usein tulkittu koskeen tarkoituksella uhratuiksi esineiksi.

Arkeologia ja virtavesikunnostukset

Nykyisin vesivoimaloiden virtavesiluonnolle aiheuttamia kielteisiä vaikutuksia pyritään korjaamaan siten, että varsinkin vaelluskaloille saataisiin vapaa kulku voimalaitosten ohi. Turhia patoja puretaan tai kaloja autetaan voimalaitospadon yli joko teknisillä kalateillä tai kiertäen luonnonmukaisilla ohitusuomilla.

Nuoret, yhä käytössä olevat padot eivät ole arkeologisia kohteita. Sen sijaan esimerkiksi raunioituneiden vesimyllyjen rakenteet ovat muinaismuistolain suojaamia kiinteitä muinaisjäännöksiä. Tärkeät ikiaikaiset vesimyllypaikat voidaan kuitenkin katsoa muinaisjäännöksiksi, vaikka näkyvät myllyrakenteet olisivat verrattain nuoria.

Vaikka vaellusesteen muodostavat padot ovat harvoin arkeologisia kohteita, niitä kuuluu suojeltuihin rakennushistoriallisiin kokonaisuuksiin. Vesivoimaan liittyvä arkeologinen ja nuorempi kulttuuriperintö on osa paikan historiaa, ja lain suojaama kulttuuriperintö pitää huomioida kunnostussuunnitelmissa ja toteutuksessa. Keskustelun ja yhteistyön kautta on yleensä mahdollista löytää kunkin kohteen virtavesikunnostuksille sopivat ratkaisut kulttuuriperinnön ja virtavesiluonnon arvojen yhteensovittamiseksi.

Teemu Mökkönen

Projektipäällikkö, Museovirasto

Lue lisää julkaisusta Suomen virtavesien kulttuuriperinnön tilannekuva: Jääkaudesta nykyhetkeen.