Armeija turvaa rajat, kulttuuri yhteiskunnan
Osallistuin lokakuun alussa eurooppalaisten kulttuuriperintöorganisaatioiden pääjohtajien vuosittaiseen seminaariin (European Heritage Heads Forum, EHHF) Kroatian Zagrebissa. Seminaari yhteisten keskustelujen teemana oli varautuminen otsikolla ”Cultural Heritage Resilience in the Face of Contemporary Challenges”.
Kulttuuriperinnön säilyttäjiltä odotetaan monenlaista kestävyyttä ja joustavuutta. Ilmaston muutokset näkyvät kasvavassa määrin kulttuuriperintöä tuhoavina myrskyinä, tulvina ja maastopaloina. Lisäksi maailmalla käynnissä olevat sodat ja konfliktit ovat osoittaneet, että nykyaikaisessa sodassa kulttuuriperinnön suojaamiseksi allekirjoitetut sopimukset eivät tarjoa suojaa silloin, kun sitä tarvittaisiin.
Euroopan eri osissa varautumisen painopisteet ovat erilaisia. Itäosissa huomio kohdistuu ennen kaikkea sotiin ja konflikteihin. Lännessä keskustelua hallitsevat ilmastonmuutoksen aiheuttamat ääri-ilmiöt sekä perinteiset luonnonuhat, kuten maanjäristykset.
Kulttuuriperintöä suojeltava ennen kuin se tuhoutuu
Varautumisessa on aina kyse valmistautumisesta potentiaalisiin riskeihin: miten niiden toteutuminen vältettäisiin tai miten riskien toteutuessa vahingot jäisivät vähäisiksi ja palautuminen normaalitilanteeseen olisi mahdollisimman nopea? Varautuminen on aina myös investointi – tarvikevarastoihin, fyysiseen ja digitaaliseen infrastruktuuriin sekä henkilöstön ja organisaation osaamiseen.
Kasvavista uhista huolimatta eurooppalaisten kulttuuriperintöorganisaatioiden kokemus näyttää olevan sama: varautumisinvestoinneille on vaikea löytää rahoitusta. Mahdolliset uhat eivät näytä motivoivan rahoittajia, vaan rahat löytyvät vasta vahingon jo tapahduttua. Sama ilmiö näkyy kulttuurin ja kulttuuriperinnön lisäksi monilla muilla yhteiskunnan sektoreilla.
Tällä hetkellä puolustussektori muodostaa poikkeuksen. Siihen suunnataan merkittäviä lisäpanostuksia, joiden tarkoituksena on estää uhkien toteutuminen jo ennakolta.
Ukrainassa sota uhkaa maan itsenäisyyttä ja on aiheuttanut mittavaa tuhoa maan kulttuuriperinnölle. Sodan konkretisoima uhka itsenäisyydelle selittää hyvin puolustusinvestointien kasvun myös Suomessa ja muualla Euroopassa. Vaikeampi on ymmärtää, miksi Ukrainan ja muidenkin konfliktialueiden kulttuuriperinnön näkyvä tuhoutuminen ei ole johtanut vastaavaan panostukseen sen suojelemiseksi.
Sille, että eri maiden puolustusvoimat pystyvät muuttamaan potentiaalisen uhan investoinneiksi, on monia hyviä perusteita ja ne pystytään selkeästi viestimään: uhka kohdistuu ihmisten henkeen, terveyteen ja maan tulevaisuuteen itsenäisenä maana.
Itsenäisyys rakennetaan kulttuurilla
Kulttuuriin ja kulttuuriperintöön kohdistuvat investoinnit eivät samalla tavalla liity fyysiseen turvallisuuteen, mutta itsenäisyyden turvaamisessa sektorimme viestin pitäisi olla selkeämpi. Mallia olisi otettava puolustussektorilta.
On syytä alleviivata, että puolustusmenojen kasvun perusteena on itsenäisyyden puolustaminen, mutta itsenäisyyttä ei rakenneta asearsenaalin asevarustelun ja sotataitojen varaan. Aseiden sijasta itsenäinen yhteiskunta rakennetaan kynillä, siveltimillä, sävellyksillä ja kertomuksilla sekä niiden luomalla yhteisellä käsityksellä siitä, keitä me olemme ja mitä haluamme puolustaa. Suomi on tästä hyvä esimerkki 1800- ja 1900-luvun vaihteesta ja Baltian maat lähihistoriastamme. Taidetta ja kulttuuria on tarvittu itsenäisen yhteiskunnan rakentamiseen ja säilyttämiseen, armeijoita rajojen puolustamiseen.
Sotilaan toiminta perustuu ”annettujen käskyjen ja määräysten järkähtämättömään noudattamiseen”. Taide taas toimii ja sen pitää toimia päinvastaisella, itsenäisyyteen ja riippumattomuuteen perustuvalla logiikalla.
Huomion arvoista myös on, että Suomen vuoden 2026 noin 20 liputuspäivästä puolet juhlistaa taiteilijoita ja muita kulttuurimme suurnimiä. Näin ei ole siksi, että liputuksilla halutaan muistuttaa taiteen ja kulttuurin merkityksestä aluetalouteemme, vaan juhlistamme itsenäisiä ajattelijoita, jotka ovat ylläpitäneet ja rakentaneet ideaa suomalaisuudesta ja Suomesta itsenäisenä kansakuntana.
Varautumisessa ulkoiseen uhkaan taiteilijoiden ja kulttuuriorganisaatioiden vaativa tehtävä on pitää huolta, että taiteemme ja kulttuurimme ja siihen perustuva suomalaisuus näyttäytyy niin omaperäisenä, että hyökkääjä arvioi kansamme hallinnoimisen olevan yksinkertaisesti liian vaikeaa ja kannattamatonta. ”Culture eats strategy for lunch” pitää paikkaansa myös sotastrategioissa. Omaperäinen maa voidaan vallata, mutta omaperäistä kansaa ei voi hallita.
Suomen kokonaisturvallisuudelle on tärkeää, että investoimme Valtioneuvoston puolustusselonteon ohjaamana siihen, miten turvaamme Suomen valtiona, ja että investoimme kulttuuripoliittisen selonteon ohjaamana siihen, miten säilymme itsenäisenä yhteiskuntana.
Kimmo Levä
pääjohtaja
Museovirasto