Sisätilojen suojelu kaipaa aktiivista otetta ja uusia välineitä

Ravintolamiljöö suojeltiin, alkuperäisiä valaisimia ei

Kun helsinkiläinen ravintola pari vuotta sitten laittoi huutokauppaan myytäväksi Paavo Tynellin suunnittelemat arvokkaat valaisimet, päätti Museovirasto asiaa harkittuaan esittää ravintolan sisätilojen ja kiinteän sisustuksen suojelua rakennusperintölain nojalla. Museovirasto teki ravintolasta suojeluesityksen, ja lisäksi virasto antoi ravintolan valaisimille väliaikaisen maastavientikiellon.

Kyseessä oli Ravintola Meiccu Helsingin Meilahdessa on HOK:in (nyk. HOK-Elanto) eli Helsingin Osuuskaupan vuonna 1946 perustama ravintola. Alkuperäiseltä nimeltään Ravintola N:ro 11:ta on kutsuttu myös nimillä Kuusihokki, Risuhokki ja Käpyhokki. Suojeluesityksessään Museovirasto määritteli ravintolaan jo perustettaessa kiinteästi asennetut seinä- ja kattovalaisimet osaksi kiinteää sisustusta. Vuosikymmenet alkuperäisessä käytössään ravintolana toiminut tila oli Museoviraston arvion mukaan säilyneisyytensä osalta valtakunnallisestikin tarkastellen harvinainen.

Silloisen Uudenmaan ELY-keskuksen suojelupäätöksessä (19.6.2024) määrättiin ravintolan sisätila suojeltavaksi rakennusperintölain nojalla. Suojelu ei kuitenkaan koskenut valaisimia, jotka todettiin päätöksessä olennaiseksi osaksi ravintolan sisusta, mutta viitattiin yksityishenkilöiden mahdolliseen taloudelliseen vahinkoon. Eli ELY katsoi, etteivät valaisimet muodostaneet sellaista yleistä etua, että ne tulisi erikseen suojella ja rajata siten omistusoikeutta.

Viime syksynä HS:n juttu (5.8.2025) kertoi, että ravintola Meiccu oli myynyt Tynellin valaisimet ja korvannut alkuperäiset uusilla, Tynellin suunnittelemaa uustuotantoa edustavilla seinä- ja kattolampuilla. Sisätilan kokonaisuutta ei siten kyetty vaalimaan.

Tapaus sai runsaasti julkisuutta, mutta ei ole ainutlaatuinen. Sisustuksia muutetaan ja puretaan jatkuvasti. Myös arvokkaita sisätilojen osia ja niiden irtaimistoa myydään huutokaupoissakin hyvään hintaan.

Laki suojelee harvoja, mutta omistajat ja ravintolaklassikkojen arvostus säilyttävät sisätiloja

Ravintola- tai kahvilainteriöörien suojelu rakennusperintölailla on harvinaista mutta ei ainutlaatuista. Helsingissä muun muassa Fazerin kahvila Kluuvikadulla on suojeltu rakennussuojelulailla. Lailla suojelun sijaan monet sisätilat säilyvät hyvin hoidettuina vuodesta ja vuosikymmenestä toiseen omistajien ansiosta. Omistajat ovatkin tilojen tärkeimpiä vaalijoita. Omaleimainen ja kulttuurihistoriallinen sisätila on vetovoimatekijä ja miksei mainosvalttikin.

Museovirasto ei päätä sisätilojen eikä laajemmin rakennetun kulttuuriympäristön suojelusta, vaan se toimii kulttuuriympäristön suojelusta vastaavana asiantuntijaviranomaisena. Virasto arvioi tai laatii itse rakennussuojeluesityksiä turvaamaan rakennetun kulttuuriympäristön ajallista ja alueellista monimuotoisuutta ja erityispiirteitä. Lisäksi Museovirasto jakaa vuosittain valtionavustuksia (rakennusten ja kulttuuriympäristökohteiden entistämisavustukset), joilla voidaan tukea arvokkaiden sisätilojen konservointia. Valtion tuki suojelukohteiden restauroinnille ja korjaamiselle on kuitenkin hyvin niukkaa. Omistajat ovat taloudellisessakin mielessä kaikkein keskeisimpiä vaalijoita.

Mitä sisätiloissa voidaan suojella?

Rakennus tai sisätila on suojeltu, kun sillä on lainsäädäntöön perustuva suojelupäätös. Rakennuksia voidaan suojella alueidenkäyttölain nojalla kaavassa tai rakennusperintölain nojalla. Lisäksi kirkollisia rakennuksia voidaan suojella kirkkolailla tai lailla ortodoksisesta kirkosta. Suojelun piiriin kuuluu niin kirkon pihapiiri aitoineen ja portteineen kuin kirkollisen rakennuksen kiinteä sisustus siihen liittyvine maalauksineen ja taideteoksineen.

Rakennusperintölain (498/2010) nojalla voidaan suojella rakennusten lisäksi rakennelmia, rakennusryhmiä tai rakennettuja alueita. Suojelu voi koskea myös rakennuksen osaa tai rakennuksen kiinteää sisustusta (taikka muuta rakentamalla tai istuttamalla muodostettua aluetta). Rakennusperintölain ja sitä edeltäneen rakennussuojelulain (1985) nojalla on suojeltu useita sisätiloja. Hallituksen esityksessä (HE 101/2009) annettiin mahdollisuus suojella perinteisesti irtaimeksi omaisuudeksi katsottavia esineitä, kuten tiettyyn tilaan suunniteltuja valaisimia tai taideteoksia.

Rakennusperintölain yleisperustelujen mukaan rakennus on kokonaisuus, jonka sisätilat, tilajäsentely ja huonejako ovat olennainen osa arkkitehtuuria ja kulttuurihistoriaa. Sisätilat ovat kokonaisuuksia, jotka voivat olla taideteoksen luonteisia tai kerroksellisia historiallisia dokumentteja. Ne voivat olla tunnetun suunnittelijan luomia tai arkisemman rakennuksen, kuten sairaalan tai koulun, luonteenomaisia sisätiloja tai teollisuusrakennuksia laitteineen. Kuitenkin lainsäätäjän tahtona on ollut, että tätä suojelun mahdollisuutta käytetään rajoitetusti.

Kunnissa laadituilla asemakaavoilla suojellaan moninkertainen määrä kohteita rakennusperintölakiin verrattuna jo siitä syystä, että asemakaavoja on laadittava ja pidettävä ajan tasalla kuntien kehityksen ja maankäytön ohjaustarpeen sitä edellyttäessä. Arvokkaiden sisätilojen suojeluun kiinnitetään yhä enemmän huomiota myös asemakaavojen valmistelussa. Kaavamääräykset ovat kehittyneet viime vuosina yksityiskohtaisemmiksi myös siinä, mitä interiöörien osatekijöitä suojelu koskee. Kaavoissa suojelu rajoittuu tavallisesti julkisiin sisätiloihin ja yksityisistä tiloista vain porrashuoneisiin. Suojelukäytännöissä on kuitenkin kuntakohtaisia eroja.

Se, että rakennuksella tai sen sisätiloilla ei ole virallista suojelua, ei ole välttämättä osoitus siitä, ettei rakennuksella ole kulttuurihistoriallisia tai rakennustaiteellisia arvoja. Usein syynä on tiedon puute tai esimerkiksi asemakaavan vanhentuneisuus. Rakennusperintölakia taas käytetään verrattain harvoin. Tarvitaan siis arvokkaiden sisätilojen tunnistamista, tietoa niistä ja niiden synty- ja muutoshistoriasta sekä tilojen aktiivista vaalimista.

Tiedosta merkitykseen ja arvostukseen

Tieto luo pohjan tietoisuudelle sisätilojen merkityksestä ja samalla niiden arvostukselle.

Sisätilojen uhanalaisuus huomioitiin parikymmentä vuotta sitten, jolloin opetusministeriö perusti työryhmän selvittämään kulttuurihistoriallisesti arvokkaiden julkisten ja yksityisten sisätilojen suojeluun, hoitoon ja kehittämiseen liittyviä kysymyksiä. Vaikka nykyistä rakennusperintölakia edeltänyt rakennussuojelulaki (1985) tunnisti rakennusten kiinteän sisustuksen suojelun kohteena, ei laissa tuolloin vielä määritelty, mitä kiinteällä sisustuksella tarkoitettiin.

Sisätilatyöryhmän mietinnössä (2003) todettiin, että sisätiloista ja niiden säilyneisyydestä tarvitaan lisää tietoa koko maasta. Työryhmä esitti myös rakennussuojelulain muutosta niin, että sisätilat huomioitaisiin paremmin. Tietopohjan laajentamiseksi työryhmä esitti käynnistettäväksi koko maata kattavan uhanalaisimpien sisätilojen kartoituksen, jonka tulokset työstettäisiin vaiheittain suojeluohjelmiksi ja erilaisiksi hoito-ohjeiksi.

Museovirasto toteutti sisätilatyöryhmän mietintöön perustuen sisätilojen kartoitus- ja luettelointihankkeen (2004–2005), jossa koottiin tietoa kulttuurihistoriallisesti merkittävistä sisätiloista Suomessa. Hankkeessa luetteloitiin julkisia ja puolijulkisia sisätiloja ja kerrytettiin näin tietopohjaa koko maassa. Inventointitietoa kertyi erityisesti ravintola- ja liiketiloista, elokuvateattereista ja muista, erityisesti paikallisesti merkittävistä sisätiloista, jotka maakuntamuseot toivat kyselyissä esille.

Valitettavasti sisätilojen kartoitushanke ei johtanut sisätilojen laajempaan inventointi- tai suojeluohjelmaan, eikä sisätilojen suojeluun tähtäävää strategiaa ole. Sisätilojen suojelua edistävät kuitenkin ohjelmallinen ja ennakoiva suojelu rakennusperintölain nojalla sekä kuntien ja kaupunkien ajantasaiset kaavat, joiden taustaselvityksissä sisätilat on otettu huomioon.

Erilaisten sisätilat huomioivien selvitysten laatiminen on yleistynyt: mm. rakennushistoriaselvityksiä laaditaan usein kulttuurihistoriallisten arvojen ja suojelutavoitteiden määrittelemiseksi sekä korjaus- ja muutostöiden suunnittelun, käyttötarkoituksen muutoksen tai kaavavalmistelun tausta-aineistoksi.

Inventoinnit ja muut selvitykset sekä erilaiset oppaat ja muu kirjallisuus ovat hyvä keino lisätä tietoa sisätiloista. Suomalaisten arkkitehtuurihistorioiden sivuilla sisätilat ja sisustukset ovat kuitenkin jääneet toisarvoiseen rooliin, samoin niiden suunnittelijat. Meillä ei ole olemassa ”interiöörien kaanonia” eikä laaja-alaisempaa niitä tarkastelevaa tutkimustakaan.

Hienoimmat sisätilat pitäisi suojella ja säilyttää kokonaisuutena

Paras tapa vaalia kulttuurihistoriallisesti merkittäviä sisätiloja on lisätä tietoa ja yleistä ymmärrystä kohteista sekä arvostusta eri aikaisia interiöörejä kohtaan. Julkiset sisätilat ovat osa yhteistä kulttuurivarallisuuttamme. Säilymisen varmistamiseksi sisätilojen suojelun tulisi olla aktiivista ja ennakoivaa. Hienoimpien sisätilojen kohdalla suojelupäätöksissä kokonaisuuden eli myös sisustuksen, kuten huonekalujen, asema tulee varmistaa.

Vaikka interiöörejä suojeltaisiin nykyistä johdonmukaisemmin, jää usein jäljelle kysymys siitä, miten uudet käyttötarkoitukset, käyttäjät ja tilat voidaan sovittaa yhteen. Kun rakennuksen käyttö muuttuu, on sen julkisivujen ja rakenteiden säilyttäminen tavallisesti helpompaa. Sisätiloissa muutosrytmi on nopeampi ja muutospaineet ovat suurempia.

Sisätilatyyppejä myös katoaa toiminnan muutosten seurauksena: apteekkisisustukset, vanhat elokuvateatterit ja pankkisalit muutamina esimerkkeinä ovat pitkälti kadonneet viime vuosikymmeninä. Erityisen haasteellista on vaalia alkuperäistä sisustusta ja etenkin sisätilaan olennaisesti liittyvää irtaimistoa. Sisustuslehtien ja ylipäätään kulutuskulttuurin luomat, taajaan uudistuvat trendit tuovat meille houkuttelevia sisustusuutuuksia ja -tyylejä, jotka saavat vanhan sisustuksen näyttämään epämuodikkaalta. On myös taloudellisia paineita tai haluja myydä sisustuksen arvokkaita osia, kuten valaisimia.

Usein vain vanhimmat interiöörit ja julkiset rakennukset sisätiloineen on nähty arvokkaina ja säilyttämisen arvoisina. Suomen rakennusperintö on kuitenkin verrattain nuorta, ja huomiota tulee kiinnittää modernimpienkin sisätilojen vaalimiseen. Etenkin kaupalliset liiketilat, esimerkiksi ravintolat ja kahvilat, uudistetaan nopealla syklillä, ja sisätilojen muutoksissa mennään muodin mukana. Sisätiloja myös uudistetaan silloinkin, kun siihen ei olisi korjaamisen takia tarvetta. Kestävät ratkaisut ja niiden huolenpito ja vaaliminen, kenties muuttumattomuuden ja patinankin sietäminen, säilyttäisi interiöörejä tuleville sukupolville.

Hyviä esimerkkejä säilyneistä sisätiloista on

Hyviäkin esimerkkejä säilyneistä sisätiloista onneksi on! Kartanot ovat Suomessa ainutlaatuinen rakennustyyppi, joiden sisätiloihin on panostettu jo rakentamisen aikana huomattavasti. Monet niistä ovat myös säilyneet sisätiloiltaan ja sisustuksiltaan vuosisatojakin, usein ilman virallista suojelua. Toki niiden lisäksi on säilynyt paljon muitakin sisätiloja.

Omistajalähtöisen vapaaehtoisen suojelun lisäksi muutamissa rakennusperintölain mukaisissa tuoreissa suojelupäätöksissä on suojelu kohdistettu sisätiloissa laajasti interiöörin kiinteän sisustuksen lisäksi myös huonekaluihin, valaisimiin ja taideteoksiin. Lahden kaupungintalossa suojeltiin laajasti sisustusta, samoin Helsingin kauppakorkeakoulussa. Myös esimerkiksi Helsingin päärautatieasemalla Tynellin muotoilemat kattovalaisimet ja Eero Järnefeltin Maisema Kolilta -taideteos on mainittu suojelupäätöksessä, ja niitä vaalitaan myös aseman peruskorjauksessa. Järnefeltin erittäin suurikokoinen maalaus konservoitiin ja palautettiin takaisin ravintolan seinälle tänä vuonna – hieno kulttuuriteko VR-yhtymältä!

Useita Alvar Aallon toimiston suunnittelemia kohteita sisätiloineen on myös suojeltu lailla viime vuosina, ennakoiden niiden mahdollista liittämistä Unescon ylläpitämään maailmanperintöluetteloon. Erikseen voi vielä mainita valtion omistamia kohteita, joissa sisätilojen vaaliminen on esimerkillistä: Kultarannan taannoin valmistuneen laajan restauroinnin yhteydessä kunnostettiin ja konservoitiin päärakennuksen, Graniittilinnan, interiöörejä. Tuorein esimerkki on juuri peruskorjattu Säätytalo, jossa konservoitiin sisätilojen maalauskoristelut. Aivan kaikkialla valtio ei kuitenkaan ole ollut yhtä esimerkillinen.

Entä millaisia uusia sisätiloja meille syntyy vuonna 2026 ja mitä niistä pitäisi vaalia tuleville sukupolville?

Johanna Björkman
yli-intendentti
Kulttuuriympäristöpalvelut