Veistämöt – elävää kulttuuriperintöä, joka tarvitsee tulevaisuuden turvaa

Veistämöiden ja telakoiden rakennuksia ja rakenteita voidaan suojella, toimintaa ei. Vuodesta 1932 lähtien yhtäjaksoisesti toiminut Wileniuksen telakka Porvoossa on tästä surullinen esimerkki.

Telakan rakennukset on suojeltu kulttuurihistoriallisesti arvokkaana kohteena, eikä niitä saa purkaa. Museoviranomaiset ovat lausuneet venetelakan toiminnan säilyttämisen puolesta, ja kaupungille on luovutettu kansalaisadresseja, joissa korostetaan Wileniuksen toiminnan merkitystä suomalaiselle purjehduskulttuurille ja Porvoon merelliselle identiteetille.

Kaupunki on kuitenkin päättänyt kehittää Porvoon länsirantaa vierasvene-, sauna- ja ravintolatoiminnan tarpeisiin. Venetelakan vuokrasopimusta ei jatkettu, ja toiminta Wileniuksella pysähtyi 2023. Sen myötä katosi kansalaisilta ainutlaatuinen mahdollisuus seurata puuveneiden kunnostusta aivan kaupungin vanhan keskustan kupeessa.

Pietarsaaressa on päädytty toisenlaiseen ratkaisuun Suomen vanhimman yhtäjaksoisesti toimineen Jakobstads Båtvarvin toiminnan turvaamiseksi. Veistämö sijaitsee Gamla hamnin alueella Pietarsaaressa Alholmsfjärdenin rannalla. Alueella on kolme veistämöhallia ja useita venevajoja, jotka muodostavat ainutlaatuisen kokonaisuuden.

Vuonna 1904 aloittaneen veistämön rakennuksia ei ole virallisesti suojeltu asemakaavassa, mutta kaupunki ja kulttuuritoimijat pitävät veistämöä ympäristöineen arvokkaana, joten niiden säilyttäminen koetaan tärkeäksi osaksi Pietarsaaren merellistä identiteettiä ja 1600-luvulla alkanutta laivanrakennusperinnettä. Käytännössä rakennusten arvoon ja niiden alkuperäiseen käyttöön liittyvien aineellisten ja aineettomien arvojen tunnistaminen ja tunnustaminen toimivat suojelun kaltaisena turvana.

Horisontissa haastava tulevaisuus

Kaupunkien maankäyttöpaineiden lisäksi puuveneisiin keskittyneiden vanhojen veneveistämöiden ja venetelakkayrittäjien tulevaisuuden uhkia ovat sukupolvenvaihdokseen liittyvät ongelmat, rakennusten kasvavat ylläpitokustannukset sekä osaamisen ja vakiintuneiden asiakassuhteiden siirtäminen sukupolvelta tai toimijalta toiselle. Monet puuveneveistäjät ovat ikääntyneitä mestareita, eikä nuoria jatkajia ole alaan liittyvien epävarmuustekijöiden takia tarjolla jonoksi asti. Perinteinen käsityötaito uhkaa kadota, jos sitä ei siirretä uusille sukupolville.

Helsingissä vielä 1940-luvulla toimineista yli kahdestakymmenestä veneveistämöstä toiminta jatkuu enää Ouritsaarella, Mustikkamaalla ja Lauttasaaren länsipuolella sijaitsevalla Nahkahousut-saarella.

Aikoinaan tuotteliaiden itäisen Uudenmaan rannikon ja saariston puuveneveistämöiden toiminta on hiipunut. Sipoon saaristossa Pirttisaarella sijaitsevan Jonassonin veistämön vanhat rakennukset ympäristöineen ovat pääpiirteissään säilyneet perustamisvuoden 1912 asussa, mutta omistajan ikääntymisen myötä takeita telakkatoiminnan jatkumisesta ei enää ole.

Porvoon saariston tuotteliaat Kråkön, Pellingin ja Emäsalon pienet veneveistämöt ovat kaikki lopettaneet toimintansa. Viimeksi mainitussa on kuin ihmeen kaupalla säilynyt Henry Orrmanin 1950-luvun alussa perustaman telakan ainutlaatuinen miljöö alkuperäisine rakennuksineen koneita ja työkaluja myöten.

Myös Kymenlaaksossa kuuluisassa “veneenveistäjien kyläksi” nimetyssä Summassa kalastukseen, kaupankäyntiin ja vapaa-ajan veneilyyn liittynyt veistämötoiminta on päättynyt. Seppälän, Suortin ja Suurnäkin veistäjäperheiden vanhoja veistämöitä ja venevajoja on toistaiseksi säilynyt maisemassa ilahduttavan paljon. Vaarana on, että käytöstä pois jääneet rakennukset muuttuvat omistajilleen taloudelliseksi rasitteeksi kasvattaen purku- ja myyntipaineita.

Inspiroivat esimerkit – yhteistyön ja yhteisöllisyyden voima

Hyvä esimerkki toimijoiden välisestä yhteistyöstä on tapaus Ouritsaari. Vuonna 1908 Helsingissä aloittaneen venetelakan toiminnan jatkuminen oli vaakalaudalla, kun Helsingin kaupungin rakentamispalveluliikelaitos alkoi suunnitella saarelle varikkoa omalle vesirakennuskalustolleen.

Museovirasto ja Helsingin kaupunginmuseo ottivat kantaa telakkatoiminnan säilymisen puolesta. Myös puuveneyhteisöt esittelivät kaupungin edustajille aktiivisesti näkemyksiään telakan merkityksestä ja toiminnan kehittämisestä. Kaupunki luopui suunnitelmistaan, ja saarella jo 1920-luvulla aloittanut Lindgrenin suvun yritys jatkaa toimintaansa. Syksyllä ja keväällä pieni Hietaniemen edustalla sijaitseva saari täyttyy puuveneitään kunnostavista veneenomistajista – talvella samoja klassikkoveneitä säilytetään telakan halleissa.

Museoviranomaisia ja aktiivista kansalaistoimintaa on kiittäminen myös Lauttasaaren länsipuolella Helsingissä sijaitsevan Nahkahousut-saaren venetelakan rakennusten säilymisestä puuveneilyn käytössä. Vuonna 1929 toimintansa aloittaneen telakan rakennuksia ei ole suojeltu, mutta Helsingin kaupunginmuseo on tunnistanut rakennusten kulttuurihistoriallisen arvon erityisesti telakkatoiminnan kontekstissa.

Saaret ja telakan rakennukset omistava Helsingin kaupunki ehti laittaa Nahkahousut myytäväksi, koska ”kohteesta saatavat vuokrat eivät kata rakennusten hoito- ja korjauskuluja”. Myyntipäätös peruttiin puuveneharrastajien ja kaupunginosayhdistyksen aktiivisen toiminnan ansiosta syksyllä 2024.

Saarella toimiva veneveistämö jatkaa toimintaansa toistaiseksi. Mitä tapahtuu nykyisen vuokrasopimuksen umpeuduttua, jää nähtäväksi. Rakennusten korjauskustannuksiksi on arvioitu noin 1,7 miljoonaa euroa, joten veistämö- ja telakkatoiminnan jatko on sidoksissa tulevissa vuokrasopimusneuvotteluissa rakennusten kunnostuksiin liittyviin ehtoihin.

Espoossa on hieno esimerkki siitä, miten aktiivinen yhteisö on pystynyt toiminnallaan turvaamaan veistämö- ja käsityöläisperinteen jatkuvuuden. Klassikkoveneyhteisö MYS osti Soukassa sijaitsevan veneveistäjä Söderströmin 1950-luvun alussa perustaman Svartholmenin telakan vuonna 2001. Siitä lähtien telakalla on toiminut yhteisön vuokralaisena päätoiminen veneveistäjä perheineen.

Telakalla kunnostetaan vanhoja klassikoita ja veistetään myös uusia puuveneitä. Parikymmentä yhteisön jäsenten klassikkovenettä saa joka vuosi talvisäilytyspaikan telakan vanhasta venevajasta. Veneenrakennuksen pitkää historiaa Espoon saaristossa jatkavat aikaa uhmaten Soukan edustalla Staffanin saarella toimiva Nordbergin veistämö sekä Enokssonin perinteikäs veneveistämö Lillaisarnin saarella Suvisaaristossa.

Mahdollisuudet – klassikkoveneiden ja modernin toiminnan yhdistäminen

Vanhat veneveistämöt voivat vahvistaa paikallisidentiteettiä, sillä ne kertovat tarinaa alueesta ja sen suhteesta mereen. Kun veistämöt ja telakat ovat saavutettavia, ne tarjoavat yleisölle myös kokemuksen elävästä kulttuuriperinnöstä. Kyse ei ole vain veneilijöiden palvelupaikoista vaan kulttuurikohteista, joissa historia ja käsien työ pystytään tuomaan kaikkien nähtäväksi ja koettavaksi. Pentalan vanha kalastajatila Espoon Suvisaaristossa todistaa, että saaristolaisten kalastukseen, veneisiin ja elämään liittyvä monipuolisesti esitelty kokonaisuus houkuttelee kävijöitä ja lisää ymmärrystä rannikon ja saariston kulttuuriperinnön arvoista ja merkityksistä.

Turun Veneveistämö, nykyinen Ruissalon Telakka, on hyvä esimerkki vanhan miljöön ja traditioiden yhdistämisestä modernin maailman mahdollisuuksiin. Klassikkoveneiden huolto, säilytys ja kunnostaminen on aloitettu uudelleen, ja myös maailmankuulua veneenrakennusperinnettä jatkava veistämötoiminta on elvytetty. Telakan vierasvenesatama tarjoaa palveluita veneilijöille.

Ruissalossa veneilyperinteeseen yhdistyy uudenlainen kulttuuri- ja vapaa-ajan toiminta. Alueella on ravintola, viinibaari, pizzeria, sisustusliike, kesäteatteri sekä juhla- ja tapahtumatiloja. Telakasta on kunnostettu ainutlaatuinen paikka, jossa historiallinen telakkaperinne kohtaa modernin kaupunkikulttuurin. Tämä on edellyttänyt lujaa uskoa, kovaa työtä ja riittäviä investointeja. Ruissalo olisi voinut toimia mallina myös Porvoolle, joka näyttää hukanneen Wileniuksen telakan tarjoamat mahdollisuudet.

Mitä pitäisi tehdä?

Jos haluamme säilyttää veistämöt ja niiden tarjoamat mahdollisuudet, tarvitaan konkreettisia toimia. Kun veneet ja telakat tuodaan osaksi ihmisten arkea ja elämyksiä, niiden merkitys ymmärretään paremmin – ei vain veneilyn näkökulmasta vaan osana suomalaista kulttuuriperintöä.

Veneisiin ja veneilyyn liittyvät toiminnot pitäisi pystyä huomioimaan nykyistä paremmin kaavoituksessa. Maankäytön suunnittelu uhkaa kaikkia veneilyyn liittyviä toimijoita, sillä arvokkaista ranta-alueista on kysyntää. Telakat tarvitsevat rantaa, mutta niin tarvitsevat myös asunnot, ravintolat ja vierassatamat – ja juuri tästä syntyy jännite. Kaupunkien kehityspaineet voivat syrjäyttää perinteisen veneilykulttuurin, ellei sitä osata ottaa huomioon kaavoituksessa. Vaikka veistämön tai telakan rakennusten suojelu ei välttämättä pelasta toimintaa, se joka tapauksessa nostaa kohteen profiilia.

Vanhat toimivat veneveistämöt ja telakat ovat elävää kulttuuriperintöä, mutta niiden arvo ei aina näy suurelle yleisölle. Tietoisuutta voidaan lisätä monin keinoin, jotka yhdistävät kulttuurin, matkailun, koulutuksen, median, museo- ja näyttelytoiminnan ja tarinankerronnan. Kun toimiva telakka tai veistämö saa kulttuuriperintökohteen statuksen, se saa enemmän huomiota ja sitä kautta aineellista ja aineetonta tukea.

Alueelliset ja valtakunnalliset vastuumuseot voisivat auttaa puuveneveistämöitä ja telakoita esimerkiksi inventointien, dokumentoinnin ja näyttelyiden avulla. Usein ei tarvita suuria rahoja, vaan positiivista lähestymistapaa, henkistä tukea ja asiantuntemuksen jakamista.

Elävä veistämö on elävää kulttuuriperintöä

Puuveneveistämöiden tarina on jatkuvaa sopeutumista muutoksiin: ensin kilpailuun lasikuidun kanssa ja nyt kulttuuriperinnön vaalimiseen. Haasteet ovat todellisia, mutta arvo identiteetin ja käsityötaidon symboleina tekevät niistä edelleen merkityksellisiä. Veistämöt eivät ole vain menneisyyden jäänteitä. Ne voivat olla tulevaisuuden mahdollisuus – paikkoja, joissa historia, käsityö ja yhteisöllisyys kohtaavat. Kun veistämöt elävät, elää myös meidän merellinen kulttuuriperintömme.

Museoviraston avustushaku liikenteen kulttuuriperintöyhteisöjen hankkeisiin alkaa perjantaina 2.1.2026 ja päättyy 6.2.2026. Avustusta voi hakea mm. arvokkaaksi luokitellun telakan tai veistämön toiminnan kannalta keskeisten kiinteiden koneiden, laitteiden ja laitteistojen kunnostukseen. Avustuksen myöntämisen edellytyksenä on, että telakka tai veistämö tarjoaa asiakkailleen tai jäsenilleen perinteisiä kunnostus- ja huoltopalveluita. Avustusta haetaan valtionhallinnon yhteisessä Haeavustuksia.fi-palvelussa.

Hannu Matikka

Museovirasto