Museovirasto avasi avustushaun Euroopan neuvoston kulttuurireittitoimintaan liittyviin hankkeisiin
Avustuksella tuetaan Euroopan neuvoston kulttuurireittitoimintaan liittyviä yhteistyö- ja kehittämishankkeita. Jaossa on yhteensä enintään 122 000 euroa. Museovirasto jakaa avustusta nyt neljättä kertaa. Avustuksen hakuaika päättyy 12.5.2026 klo 15.
Avustuksen tavoitteena on vahvistaa Euroopan neuvoston kulttuurireittitoimintaa ja edistää Euroopan neuvoston kulttuurireittisopimuksen toimeenpanoa Suomessa. Kaikilta avustettavilta hankkeilta edellytetään selkeää yhteyttä Euroopan neuvoston kulttuurireittitoimintaan.
Avustukset kohdennetaan hankkeisiin, jotka koskevat yhtä tai useampaa alla listatuista painopisteistä. Nämä perustuvat Euroopan neuvoston kulttuurireittitoimintaa koskevaan päätöslauselmaan vuodelta 2023:
- Hanke edistää kulttuurireitin teeman tieteellistä pohjaa ja kehittää käytännön tutkimusyhteistyötä.
- Hanke vahvistaa ja lisää ymmärrystä monimuotoisesta eurooppalaisesta historiasta ja kulttuuriperinnöstä, huomioiden myös aineetonta perintöä.
- Hankkeessa kehitetään nuorille suunnattua kulttuuriperintöön liittyvää opetuksellista ja kasvatuksellista toimintaa.
- Hanke yhdistää kulttuuriperinnön nykykulttuuriin ja taiteeseen.
- Hanke kehittää kestävää kulttuurimatkailua ja edistää kestävää kehitystä.
Avustettaviin hankkeisiin voi sisältyä esimerkiksi reittiyhteistyöverkoston kehittämistä tai muuta Euroopan neuvoston kulttuurireitin rakentamiseen liittyvää kehitystyötä, työpajoja, seminaareja, julkaisuja, tapahtumien tuottamista, tiedon välittämistä tai näkyvyyden kehittämistä jne.
Hakemusten arvioinnissa kiinnitetään huomiota muun muassa hankkeen toteuttamiskelpoisuuteen, kansainväliseen ulottuvuuteen sekä siihen, mitkä ovat hankkeen mahdollisuudet vakiinnuttaa hankkeessa tehtävää työtä pysyväksi toiminnaksi. Vuoden 2026 hakemusten arvioinnissa kiinnitetään aikaisempaa enemmän huomioita siihen, miten kestävän kehityksen periaatteet näkyvät hankkeen tavoitteissa sekä konkreettisissa toimenpiteissä.
Hakuehdot ja -ohjeet ovat tutustuttavissa valtionhallinnon yhteisellä haeavustuksia.fi-verkkosivulla. Myös hakemus jätetään samassa palvelussa, johon kirjaudutaan Digi- ja väestötietoviraston Suomi.fi-tunnistuksen kautta.
Hakuinfo
Museovirasto järjestää avustuksesta online-hakuinfon 30.3.2026 klo 9.30-10.15. Ilmoittautuminen hakuinfoon viimeistään 29.3.2026.