Ajankohtaista arkeologiasta: Uutta tietoa Suomen ruuhien ajoittumisesta

Arkeologista tutkimusta tehty vähän

Ruuhia on löydetty maastamme noin 800, mutta vain osan nykyinen sijoituspaikka on tiedossa. Muinaisjäännösrekisterissä ruuhilöytöjä on 132 (tilanne 1.8.2025) ja museoissa 136 vuonna 2005 tehdyn kyselyn mukaan.

Valtaosa ruuhista on löydetty soiden ja peltojen ojitustöissä, virtavesien ruoppauksissa sekä luonnossa liikkujien havaitessa järvien tai lampien pohjissa pilkottavia ruuhen kappaleita. Joissain tapauksissa myös kuivatetun lammen pohjasta on paljastunut ruuhi, esimerkiksi Talvivaaran kaivosalueella.

Vain muutamassa tapauksessa ruuhilöytöä on päästy tutkimaan arkeologisin kaivauksin, ja niissäkin ruuhet olivat jo kärsineet ojitustöissä. Lisäksi sukeltajat ovat päässeet dokumentoimaan joitakin järvien ja lampien pohjissa makaavia ruuhia.

Eräänlainen lähtölaukaus tälle työlle oli meriarkeologiemme parin vuoden takainen ruuhen dokumentointityö Talvivaaran kaivosalueella. Kuivatetun lammen pohjasta paljastuneesta ruuhesta tehtiin 3D-malli ja dendrokronologinen eli vuosilustoihin perustuva ajoitus. Kyseinen 1800-luvun puoliväliin ajoitettu Sotkamon ruuhi oli ns. siipiruuhi, jossa kylkiin kytketyillä rungoilla saadaan ruuhi tukevammaksi.

Ruuhet Suomen kansallismuseon kokoelmissa

Suomen kansallismuseon kokoelmissa on kolmisenkymmentä ruuhta, joita säilytettiin aiemmin Orimattilan keskusvarastolla. Niistä vanhimmat on löydetty jo 1900-luvun alussa, ja suuri osa on ollut varastoituna noin sata vuotta. Ruuhikokoelman siirto Vantaan kokoelmakeskukseen tuli ajankohtaiseksi keväällä 2024, mikä avasi hyvän tilaisuuden niiden tutkimiseen.

Tutkittavaksi valittiin kuusi ruuhta, joiden löytöpaikka oli mahdollista selvittää. Lisäksi haluttiin valita löytöyhteyksien perusteella mahdollisimman vanhoiksi arvioituja ruuhia. Suomen kansallismuseon kokoelmissa olevien ruuhien lisäksi otettiin ajoitusnäytteet kahdesta muusta ruuhesta, joista toinen sijaitsee Päijännetalossa Asikkalassa ja toinen Luvian kotiseutumuseossa.

Ruuhista otettiin dendrokronologiset eli puuainenäytteet ja niille tehtiin haitta-aineanalyysi. Selvisi, että ruuhissa ei ollut käsitelty terveydelle vaarallisia aineita eikä radiohiiliajoitukseen vaikuttavia hiilipohjaisia konservointiaineita. Puunäytteissä oli kuitenkin liian vähän lustoa, jotta niiden perusteella olisi voinut saada riittävän tarkkoja ajoitustuloksia. Lisäksi ruuhien puuaines oli haperoitunut niiden oltua pitkään varastoituina ilman konservointia, mikä myös heikensi dendroajoituksen mahdollisuuksia

Ajoittuvatkin keskiajalle

Ruuhille tehtyjen radiohiiliajoitusten perusteella kuusi ruuhta ajoittuu 1200–1300-luvuille, yksi 1500–1600-luvuille ja nuorin 1700–1900 luvuille. Tutkimuksessa kokosimme yhteen myös aiemmat Suomessa tehdyt radiohiili- ja dendrokronologiset ajoitukset, joita saimme tietoon 14. Niistäkään ei löydy yhtään 1200-lukua vanhempaa ruuhta.

Ennen radiohiiliajoitusmenetelmän keksimistä ajoittamiseen käytettiin mm. siitepölyanalyysiin perustuvaa menetelmää. 1930–1950-luvuilla kolme ruuhilöytöä on ajoitettu esihistoriallisiksi (kivi-, pronssi- ja rautakaudelle).

Esimerkiksi Luvian kotiseutumuseon kokoelmiin kuuluva Luvian ruuhi oli 1930-luvulla ajoitettu siitepölyanalyysin perusteella keskiselle rautakaudelle noin vuosiin 400–500 jaa. Tekemämme radiohiiliajoituksen perusteella ruuhi on kuitenkin peräisin 1200-luvulta.

Myös kaksi muuta siitepölyanalyysillä aiemmin ajoitettua ruuhta ovat radiohiiliajoituksen perusteella nuorentuneet keskiaikaisiksi. Luotettavasti ajoitettuja esihistoriallisia ruuhilöytöjä Suomesta ei siis ole, mutta tuleva tutkimus voi tämän muuttaa.

Työstöjälkiä ja rakenteita

Ajoittamisen lisäksi tutkimuksessamme tarkasteltiin ruuhien työstöjälkiä ja rakenteellisia piirteitä. Tarkastelun yhteydessä ruuhet dokumentointiin laserskannerilla, ja niistä tuotettiin 3D-mallit. Mallintaminen tarjoaa tarkemman menetelmän kuin perinteiseen mittaamiseen sekä piirtämiseen ja valokuvaamiseen perustuva dokumentointi. 3D-mallien avulla on mahdollista tarkastella yksityiskohtaisemmin niin yksittäisiä ruuhia kuin ruuhien keskinäisiä eroja.

Ohessa 3D-malli Päijännetalossa sijaitsevasta Tevänninjärven ruuhesta, joka radiohiiliajoituksen perusteella on valmistettu noin vuosien 1502 ja 1660 välillä. Mallinnuksen on tehnyt Sami Brchisky Museovirastosta.

Mielenkiintoisena havaintona huomattiin, että nuorimmat tutkimamme – eli 1800-luvun ruuhet – eivät olleet työnjäljeltään sen viimeistellympiä tai huolellisempia kuin keskiaikaiset vastineensa. Tutkituissa ruuhissa käytettyjen kirveen ja talson eli kourukirveen jättämät jäljet kertovat siitä, miten ruuhet aikoinaan valmistettiin käyttötarkoitustaan varten eikä hienovaraiselle viimeistelylle koettu olevan aikaa tai tarvetta.

Tutkitut ruuhet olivat rakenteeltaan erilaisia. Ruuhet olivat joko tasa- tai kuperapohjaisia. Keulat ja perät olivat vaihtelevasti viisto-, poikki- tai suippomuotoisia. Lisäksi ruuhissa esiintyi erilaisia ruuhikohtaisia yksityiskohtia, kuten tyhjennysreikä, keulasilmukka ja perätasanteeseen työstetty lyhdynpaikka. Tutkimusten jatkuessa ja tutkimuskohteiden otannan kasvaessa on mahdollista, että eri rakenteellisten piirteiden voidaan todeta kuuluvan tietyille aikakausille. Johdonmukaisten erojen löytyminen voisi johtaa rakenteellisin piirteisiin perustuvan, ruuhia ajoittavan typologian muodostumiseen.

Tavoitteet saavutettiin

Tutkimuksen kokonaistavoitteena oli lisätä tietämystä Suomesta löydetyistä ruuhista, koota yhteen tiedossa olevat luonnontieteelliset ajoitukset sekä täydentää muinaisjäännösrekisterin tietoja näiltä osin.

Tavoitteet saavutettiin tutkittavien ruuhien osalta. Kaikkiin Suomesta löytyneisiin ruuhiin verrattuna otanta oli kuitenkin pieni. Tulevien tutkimusten kautta luonnontieteellisten ajoitusten määrä tulee kuitenkin kasvamaan, mikä tulee lisäämään ymmärrystämme ja tuottamaan uutta tietoa ruuhista.

Tämä työ sisältyy yhtenä osana Museoviraston Kulttuuriympäristöpalvelujen tieto- ja tutkimusyksikön tavoitteeseen tuottaa tietoa kulttuuriperinnön suojelun edistämiseksi ja Arkeologisen kulttuuriperinnön oppaan sisällön päivittämiseen.

Jouni Taivainen ja Sami Brchisky
Museovirasto