Kestävä kehitys rakennussuojelun ytimessä
Olemassa olevien rakennusten käyttö ja säilyttävä korjaaminen on sekä ekologisesti, taloudellisesti, sosiaalisesti että kulttuurisesti kestävää. Kestävän kehityksen yhteyttä rakennussuojeluun ei kuitenkaan kovin yleisesti tunnisteta, vaikka se on kehystänyt suojelua vuosikymmenten ajan ja on tänä päivänä erityisen ajankohtainen. Ympäristökriisissä nykyinen purkuaalto näyttäytyy kaikkea muuta kuin kestävänä.
Rakennussuojelun kestävyysajattelun voi katsoa juontavan juurensa 1970-luvun purkuaaltoon ja sen vastareaktiona nousseeseen suojelukeskusteluun, joka nosti yhteiskunnalliselle agendalle purkamisen tuhlaavaisuuden. Jo vuonna 1974 rakennussuojelukomitea lähti käsittelemään suojelua laajasti rakennettua ympäristöä koskevana kysymyksenä. Komitea kantoi huolta ennennäkemättömästä purkamisesta, normaalista kunnossapidosta luopumisesta ja kansalaisten vaikutusmahdollisuuksien vähäisyydestä, mutta myös kokonaistaloudellisuudesta: käyttökelpoisten rakennusten purkaminen on työn, energian ja rakennusaineiden käytön tuhlausta.
Seuraavina vuosikymmeninä kestävän kehityksen agenda nousi rakennussuojelun argumentiksi YK:n Brundtlandin raportin myötä (1987). Ympäristöhallinnossa nähtiin jo tuolloin kestävän kehityksen ja rakennussuojelun tavoitteiden yhteneväisyys. Suojelun katsottiin toteuttavan kestävän kehityksen kaikkia osa-alueita eli olevan sekä ekologisesti, sosiaalisesti, taloudellisesti että kulttuurisesti kestävää. Rakennussuojelun strategiseksi toimintalinjaksi kirjattiinkin jo vuonna 1992 kestävän kehityksen toteuttaminen.
Kestävästä kehityksestä tuli sittemmin maankäytön ja rakentamisen sääntelyn yleinen tavoite (maankäyttö- ja rakennuslaki 2000). Rakennussuojelu integroitiin samalla osaksi kaikkea rakennetun ympäristön päätöksentekoa. Suojelun ja säilyttävän korjaamisen edellytykset kehittyivät 1970-luvulta alkaen monin tavoin hallintorakenteiden, sääntelyn ja vaikutusmahdollisuuksien osalta, mutta kestävyystavoitteet eivät ole onnistuneet valtavirtaistumaan konkreettiseksi toiminnaksi kiinteistö- ja rakentamisalalla.
Purkuaalto toistuu – unohdettiin mistä tultiin
Kymmenen viime vuoden aikana rakennusten purkaminen on kaksinkertaistunut, ja erityisesti julkista rakennuskantaa ravistelee nyt 2020-luvun purkuaalto.
Sääntelyä on viime ajat pyritty sujuvoittamaan, ja purkamisesta tehty jo niin helppoa, etteivät edes suojellut rakennukset ole välttämättä turvassa. Suomessa suojelu on käytännössä ainoa juridinen purkamisen este. Nykyisen rakentamislain myötä asemakaavasuojeluakin on murennettu, vaikka se on Suomessa ensisijainen suojeluinstrumentti. Suojelumääräykset maakunta- ja yleiskaavoissa ovat oikeuskäytännössä merkityksettömiä purkamisen uhatessa. Laki rakennusperinnön suojelemisesta ja kirkkolait suojelevat vahvasti, mutta niiden nojalla on suojeltu vain promille (0,1 %) rakennuskannastamme.
Sääntelyä sujuvoitettaessa näyttää unohtuneen sen taustalla vaikuttanut 1970-luvun purkuaalto ja ympäristökritiikki. Viranomaisvalvonnalla ja kansalaisten osallisuudella omaa ympäristöään koskevaan päätöksentekoon piti varmistaa, ettei vastaava toistu. Sinänsä tavoiteltavalta kuulostavan sujuvoittamisen myötä suojelun edellytykset ovat monin osin rapautuneet. Yhteiskunnallista keskustelua ei ole käyty siitä, mihin kehityskulku johtaa yhteisen rakennetun ympäristömme näkökulmasta.
Suomessa puretaan nyt niitä rakennuksia, joilla hyvinvointivaltio konkreettisesti rakennettiin. Niitä rakennuksia, jotka käsin kosketeltavasti kertovat yhteiskuntamme kehitystarinaa ja ovat keskeinen osa arjen ympäristöjämme. Purkamisen helppous sekä vaikutusten arvioinnin ja valvonnan puuttuminen tekevät purkupäätöksistä sattumanvaraisia. Samalla menetetään peruuttamattomasti korvaamatonta rakennusperintöä. Kyse ei läheskään aina ole edes tarpeettomien neliöiden purkamisesta, vaan usein tilalle rakennetaan uutta.
Kestävyyskysymykset yhä ajankohtaisempia
Ilmastokriisin ja luontokadon edetessä purkamisen helppous näyttäytyy vanhentuneena ajatteluna, etenkin kun tutkimustietoa toimintatavan kestävyysvaikutuksista on nykyisin saatavilla. Ekologiset, sosiaaliset, kulttuuriset ja taloudelliset vaikutukset jäävät kuitenkin usein tekemättä näkyviksi ja tuomatta puntariin päätöksiä tehtäessä.
Purkuaallon seuraukset ulottuvat laajalti yhteiskunnallisiin
kestävyyskysymyksiin. Rakentamisala kuluttaa peräti puolet käytettävistä
luonnonvaroista sekä tuottaa toiseksi eniten jätettä ja merkittävästi
ilmastopäästöjä. Lisäksi rakennetun ympäristön muutoksilla on monia
elämänlaadullisia sosiokulttuurisia vaikutuksia. Käyttö- ja
korjauskelpoisen kiinteistöomaisuuden hävittäminen ei ole
taloudellisestikaan kestävää.
Kestävyyden edistäminen ja tavoiteltava kiertotaloussiirtymä edellyttävät ensi sijassa olemassa olevan rakennuskannan säilyttävää korjaamista ja tarvittaessa käyttötarkoituksen muutoksia. Toteutuneet esimerkit osoittavat eri ikäisten rakennusten potentiaalin myös uusiin käyttöihin. Rakennusperintöalalla tästä on pitkä kokemus jaettavaksi, onhan rakennussuojelussa kyse paitsi kestävistä kunnostus- ja ylläpitokäytänteistä myös rakennusten käyttöedellytysten muutoksen hallinnasta.
Kestävistä käytänteistä on mahdollista oppia, mutta kysymys on ennen kaikkea kulttuurinen. Kyseenalaistamalla rakennettuun ympäristöönkin pesiytyneet kertakäyttöisyyden ja kulutuskulttuurin toimintamallit voimme muuttaa vallitsevia ajattelu- ja toimintatapojamme. Katsoa olemassa olevaa rakennuskantaa – rakennusperintöämme – uusin silmin käyttö- ja korjauskelpoisena resurssina ja nähdä suojelu dynaamisena säilyttämisenä, joka edistää rakennusten resurssiviisasta korjaamista ja mahdollistaa eri käyttötarkoitukset.
Reetta Nousiainen
Museovirasto
Lue lisää
Hautamäki, T. 2025. Mitä jos ei purettaisikaan? Olemassa olevien rakennusten potentiaali uudessa käyttötarkoituksessa. Etelä-Savon ELY-keskus.
Huuhka, S. ym. 2021. Purkaa vai korjata? : Hiilijalanjälkivaikutukset, elinkaarikustannukset ja ohjauskeinot . Ympäristöministeriö.
Hämeen ELY-keskus & ympäristöministeriö 2025. Kestävä rakennettu ympäristö – kokonaisvaltaisen arvottamisen menetelmän kehittäminen - Valtioneuvosto.
Moksu, M. 15.5.2024. Suomi hävittää nyt 1970- ja 1980-luvun rakennuksia ennätystahtia – selvitimme, miksi niitä ei enää korjata | Kotimaa | Yle
Nousiainen, R. 2024. Sattuman varassa – ristiriitaisuus rakennussuojelussa . Väitöskirja, Jyväskylän yliopisto.
Nousiainen, R. 2024. Vaihtoehtoja purkamiselle: katse olemassa olevan rakennuskannan monipuolisiin arvoihin. Hämeen ELY-keskus & ympäristöministeriö.
Komiteanmietintö 1974. Rakennussuojelukomitean mietintö.
United Nations 1987. Our common future. The world commission on environment and development. Oxford University Press.
Vainio, T. ym. 2025. Modernin rakennuskannan kestävä kehittäminen : Korjausvaihtoehtojen ilmastovaikutukset ja kohteiden kokonaisvaltainen arvottaminen. Ympäristöministeriö.
Ympäristöministeriö 1992. Strategia rakennetun ympäristön ja rakennuskannan vaalimiseksi. Rakennussuojeluneuvottelukunnan tutkimusohjelma.
