Oppaat ja raportit
Museovirasto julkaisee valtionavustustoimintaa tukevia oppaita ja raportteja.
Valtionavustukset ja kestävä kehitys -opas
Opetus- ja kulttuuriministeriön koko hallinnonalaa koskevat kestävän kehityksen tavoitteet edellyttävät myös meiltä konkreettisia toimia kestävämmän huomisen luomiseksi alallamme. Kestävän kehityksen ulottuvuus on osa Museoviraston toimintastrategiaa: edellytämme vastuullista toimintaa kaikilta yhteistyökumppaneiltamme ja myös hallinnoimissamme valtionavustuksissa. Näin edistämme välillisesti parempaa ja kestävämpää tulevaisuutta tuleville sukupolville.
Avustusten hakijoiden on hakemuksia tehdessään perusteltava, kuinka hanke edistää kestävää kehitystä. Valtionavustuksen saajan toiminnan tulee olla lainmukaista, vastuullista ja kestävää.
Museovirasto on julkaissut valtionavustusten hakijan tueksi Valtionavustukset ja kestävä kehitys -oppaan. Tämän ohjeistuksen avulla haluamme tukea avustusten hakijoita omassa työssään kestävämmän tulevaisuuden hyväksi.
Raportti näyttelypalkkioavustusten vaikuttavuudesta
Museoviraston vuodesta 2022 lähtien myöntämät valtionavustukset kuvataiteilijoiden näyttelypalkkioihin ovat vakiinnuttaneet asemansa tärkeänä keinona tukea ammattikuvataiteilijoiden toimeentuloa ja korkeatasoisen kuvataiteen saatavuutta eri puolilla Suomea.
Toukokuussa 2026 toteutetun kyselyn mukaan avustus on monille näyttelyjärjestäjille välttämätön edellytys näyttelypalkkioiden maksamiselle, ja sen koetaan merkittävästi vahvistavan taiteilijoiden työskentelymahdollisuuksia. Elokuuhun 2026 mennessä avustuksia on myönnetty yli 5,3 miljoonaa euroa, mikä on mahdollistanut 1 520 näyttelyn toteuttamisen ja noin 3 500 näyttelypalkkion maksamisen.
Avustusten arvioidaan edistävän myös näyttelytoiminnan laatua ja monipuolisuutta, uusien taiteilijoiden näkyvyyttä sekä museoiden ja muiden näyttelyjärjestäjien vastuullista toimintaa. Samalla ne tukevat alueiden kulttuuripalveluita, elinvoimaa ja matkailua sekä vahvistavat kuvataiteen yhdenvertaista saavutettavuutta koko maassa.
Kyselyn tuloksia tarkastellaan tarkemmin raportissa, joka on luettavissa tästä.