Museovirasto myönsi Haminan kaupungille avustusta vuonna 2019 Kauppiaantalomuseon sepän pajan korjaukseen. Sepän paja on rakennettu vuonna 1860. Kuvassa Haminan Hywät Asukkaat ry:n jäseniä historiallisissa puvuissaan sepän asunnon portaikon edessä.. Kuvaaja: Sofia Virtanen

Paikallismuseoiden hankeavustukset

Avustusten tavoitteena on tukea paikallismuseoiden kokoelmien ja rakennusten säilymistä, kokoelmien hyvää hallintaa sekä tiedon välittämistä museoiden kokoelmista ja paikallisesta perinteestä. Avustusta voidaan myös myöntää paikallismuseotoiminnan kehittämiseen ja suunnitelmallisuuden edistämiseen. Avustusten tavoitteena on edistää sosiaalisesti, ekologisesti, taloudellisesti ja kulttuurisesti kestävää kulttuuriperintötyötä.

Vuoden 2025 avustushaku alkaa 6.11.2024.
Avustusta haetaan valtionhallinnon yhteisessä Haeavustuksia.fi-palvelussa.
Hakuilmoitus sekä hakuohjeet ja -ehdot julkaistaan palvelussa ennen haun avautumista.

Avustushakemuksen tulee olla perillä määräaikaan mennessä. Hakuajalla taataan hakijoille tasapuolinen kohtelu, myöhässä tai muuten hakuajan ulkopuolella tulleita hakemuksia ei oteta huomioon.

Avustuksia voidaan myöntää kuntien, yhdistysten, säätiöiden ja julkisoikeudellisten laitosten ylläpitämille museoille, joiden ylläpitäjä ei saa lakisääteistä valtionosuutta museotoimintaansa (Museolaki 314/2019).

Avustusten tavoitteena on tukea paikallismuseoiden kokoelmien ja rakennusten säilymistä, kokoelmien hyvää hallintaa sekä tiedon välittämistä museoiden kokoelmista ja paikallisesta perinteestä. Avustusta voidaan myös myöntää paikallismuseotoiminnan kehittämiseen ja suunnitelmallisuuden edistämiseen liittyviin hankkeisiin.

Tuen suuruus harkitaan tapauskohtaisesti. Avustukset on tarkoitettu osarahoitukseksi hankkeen kokonaiskustannuksista. Uutta avustusta ei myönnetä, jos hakijalle aikaisemmin myönnetyn avustuksen käyttöaikaa on muutettu tai jos hakijalla on selvittämättä paikallismuseoiden hankkeisiin myönnettyjä avustuksia, joiden selvitysmääräpäivä on umpeutunut.

Vuonna 2024 avustusmääräraha oli noin 430 000 euroa. Keskimääräinen myönnetty avustussumma oli noin 5 500 euroa vuonna 2024.

Avustusta haetaan valtionhallinnon yhteisessä Haeavustuksia.fi-palvelussa. Hakuilmoitus sekä hakuohjeet ja -ehdot julkaistaan palvelussa ennen haun avautumista. Palveluun kirjaudutaan Digi- ja väestötietoviraston Suomi.fi-tunnistuksen kautta.

Avustushakemuksen tulee olla perillä määräaikaan mennessä. Hakuajalla taataan hakijoille tasapuolinen kohtelu, myöhässä tai muuten hakuajan ulkopuolella tulleita hakemuksia ei oteta huomioon.

Ratkaisu annetaan 180 vuorokauden kuluessa hakuajan päättymisestä.

Olethan yhteydessä yhteyshenkilöihin hyvissä ajoin, mikäli et voi hakea avustusta sähköisesti.

Lisätietoja ja yhteydenottopyynnöt: museoavustus@museovirasto.fi

Yhteydenotot erityiskysymyksissä: erikoisasiantuntija Marianne Koski, puh. 0295 33 6044, etunimi.sukunimi@museovirasto.fi