Sudenkorento punatiiliseinään kiinnitetyn metalliräystään reunalla.. Kuvaaja: Selja Flink / Senaatti-kiinteistöt
Kuva: Selja Flink

Valtio restauroi

Asiantuntijaseminaarissa Valtio restauroi esitellään restauroinnin vallitsevia käytäntöjä ja toimintatapoja valtion kohteissa. Aihepiiriä käsitellään moninaisten kohteiden ja teemojen kautta.

Valtio restauroi on jo vakiinnuttanut paikkansa restaurointialan vuosittaisena valtakunnallisena tapahtumana. Se kokoaa yhteen monipuolisen joukon rakennusperinnön hoidon ja korjaamisen asiantuntijoita ja yhteistyötahoja. Seminaarissa kuullaan esityksiä ajankohtaisista aiheista, keskustellaan ja tavataan alan ihmisiä.

Tilaisuuden järjestävät yhteistyössä Museovirasto, Metsähallitus, Senaatti-kiinteistöt, Suomenlinnan hoitokunta, ulkoministeriö ja Väylävirasto.

Lue lisää valtion kiinteistöhaltijoista Museoviraston Valtiolle rakennettu -sivustolta

Kahdeksas Valtio restauroi -seminaari järjestetään Pasilassa 12.11.2025 klo 9–16.

Teemana on Tuntematon tulevaisuus! Ohjelma koostuu tuttuun tapaan kolmesta esitelmäsessiosta ja keskustelusta.

Seminaariesitelmät tallennetaan, ja niitä voi myöhemmin katsoa Korjaustaito.fi-sivustolla.

Seminaari on maksuton, ja tarjoamme kahvit.

Voit ilmoittautua joko läsnä- tai etäosallistujaksi. Myös läsnäosallistujille toimitetaan linkki verkkolähetykseen. Paikan päälle voidaan ottaa 175 osallistujaa. Etäosallistujien määrää ei ole rajoitettu.

Läsnäosallistujien ilmoittautuminen päättyy maanantaina 3.11.
Etäosallistujien ilmoittautuminen päättyy maanantaina 10.11.

Ilmoittautuminen avautuu pian.

8.30–9.00 Kahvit auditorion aulassa

9.00 Seminaarin avaus

    9.05–9.35 Sään ja ilmastonmuutoksen vaikutustutkimus

    • Hilppa Gregow, Ilmatieteen laitos.

    9.35-11.00 Sessio I Muuttuvat olosuhteet

    (pj Tuija Väli-Torala, Metsähallitus)

      • Miten varautua epävarmaan tulevaisuuteen?
        Heidi Siira, Metsähallitus.
      • Ilmastonmuutoksen vaikutukset rakennusperintöön ja niiden seuranta
        Reetta Nousiainen, Museovirasto.
      • Veden ja jään syleilyssä. Muuttuvien olosuhteiden vaikutukset Kajaanin linnasaaren arkeologisiin jäännöksiin
        Tarja Knuutinen, Muuritutkimus Oy/Helsingin yliopisto.

        11.00-12.00 lounastauko

        12.00-13.30 Sessio II Merellisiä kohteita

        pj Malla Mälkki, Väylävirasto

          • Rönnskärin luotsituvan restaurointi ja kylmäkonservointi
            Leo Lönnroth, Perinnerakentaja
          • Hailuodon Keskiniemen tunnusmajakan eli pookin kunnostus
            Simo Kerkelä, Väylävirasto
          • Aleksanterinpatterin säilytettävyys ja kylmäkonservoinnin periaatteet
            Simo-Pekka Valtonen ja Johanna Lehtola, Insinööritoimisto Lauri Mehto Oy.

          13.30-14.00 kahvitauko

          14.00-15.30 Sessio III Kuusamosta Roomaan

          pj Janne-Pekka Niininen, Senaatti-kiinteistöt

          • Oulangan niittyladot ajan virrassa?
            Päivi Tervonen, Metsähallitus.
          • Kultarannan interiöörien konservointi
            Kirsi Karpio ja Jenni Joensuu, OSK Rotunda
          • Villa Lanten peruskorjaus
            Sampo Honkala, ALA-arkkitehdit

          15.30 Loppupuheenvuoro

          • Tiina Merisalo, Museovirasto.

          16.00 Seminaari päättyy

          Seminaari järjestetään Pasilassa Lääninhallituksen talossa osoitteessa Ratapihantie 9. Tilana on auditorio heti pääovien luona.

          Pasilan virastokeskus sijaitsee Pasilan juna-aseman ja kauppakeskus Triplan vieressä. Voit ylittää kadun Triplasta odotusaulan tasossa olevaa Opastinsiltaa pitkin tai Ratapihantieltä katutasosta.

          Lähistön lounaspaikkoja

          Seminaaripaikan lähistöllä on runsaasti lounasmahdollisuuksia.

          Heti auditorion vieressä on Ravintola Vaunu, kulman takana Akava-talon Antell sekä kadun toisella puolella Tripla-kauppakeskuksen kymmenet ruokapaikat.

          Vaunun lounaslista

          Antell Akavatalon lounaslista

          Triplan ravintoloiden lounaslistat