Kirkolliset kulttuuriympäristöt
Sivun sisällysluettelo
Kirkolliset kulttuuriympäristöt
Kirkolliset rakennukset ja ympäristöt edustavat henkisen ja aineellisen kulttuurin jatkuvuutta keskiajalta nykypäivään. Kirkot ovat yhteiseen kansallisomaisuuteen kuuluvia rakennustaiteellisia muistomerkkejä ja samalla seurakuntiensa omistamia käyttörakennuksia.
Seurakuntien kiinteistöt ja rakennussuojelu
Kirkollisten rakennusten suojelusta on säännöksiä sekä evankelis-luterilaista kirkkoa koskevassa kirkkolaissa (652/2023) että laissa ortodoksisesta kirkosta (985/2006). Suojelulainsäädännön tarkoitus on varmistaa, että kirkollisia rakennuksia hoidetaan ja korjataan asianmukaisella tavalla.
Evankelis-luterilaiset kirkolliset rakennukset
Kirkkolain mukaan kaikki ennen vuotta 1917 rakennetut evankelis-luterilaiset kirkolliset rakennukset kiinteine sisustuksineen ja taideteoksineen ovat suojeltuja. Kirkkojen lisäksi kirkollisiin rakennuksiin kuuluvat kellotapulit ja hautakappelit, samoin kuin siunauskappelit ja muut hautausmaalla olevat niihin rinnastettavat rakennukset. Kirkkolain suojelusäännöksiä sovelletaan myös kirkkopihaan, sen ja hautausmaan aitaan ja porttiin sekä sankarihautausmaahan.
Myös vuotta 1917 nuorempi evankelis-luterilainen kirkko voidaan suojella. Suojelusta kirkkolailla päättää Kirkkohallitus.
Kirkkovaltuuston on haettava kirkkohallituksen lupa ennen toimenpiteisiin ryhtymistä, jos asia koskee suojellun kirkollisen rakennuksen olennaista muuttamista, purkamista, käyttötarkoituksen muuttamista ta käytöstä lupumista. Kun kyse on suojellusta tai vähintään 50 vuotta sitten käyttöön otetusta kirkollisesta rakennuksesta, on seurakunnan tai seurakuntayhtymän pyydettävä asiasta jo suunnitteluvaiheessa Museoviraston lausunto.
Ortodoksiset kirkot ja rukoushuoneet
Myös ortodoksisesta kirkosta annetun lain mukaan ennen vuotta 1917 rakennettu kirkko on kiinteine sisustuksineen, taideteoksineen ja piha-alueineen suojeltu. Kirkollishallitus voi määrätä sitä uudemman kirkon tai rukoushuoneen suojeltavaksi. Suojeltua ortodoksista kirkkoa tai rukoushuonetta ei saa purkaa, eikä siihen saa tehdä sellaisia muutoksia, jotka vaarantavat rakennuksen kulttuurihistoriallisen arvon.
Seurakunnanvaltuuston tai luostarin johtokunnan päätös alistetaan ennen sen toimeenpanoa Kirkollishallituksen vahvistettavaksi, jos päätös koskee ortodoksisen kirkon tai rukoushuoneen purkamista tai sitä olennaisesti muuttavaa korjaamista koskevan suunnitelman hyväksymistä tai kirkon tai rukoushuoneen käyttämättä jättämistä.
Suojelumerkinnät kaavassa
Sekä evankelis-luterilaisille että ortodoksisille kirkkorakennuksille, kirkkopihoille ja hautausmaille on usein annettu suojelumerkintöjä ja -määräyksiä maankäyttö- ja rakennuslain (nyk. alueidenkäyttölaki) mukaisissa kaavoissa. Suuri osa kirkkojen ympäristöistä on valtakunnallisesti arvokkaita ja ne on julkaistu osoitteessa www.rky.fi. Alueelliset vastuumuseot hoitavat valtaosan RKY-alueiden kaavoitukseen liittyvistä kulttuuriympäristön asiantuntijatehtävistä.
Muinaismuistolailla rauhoitetut kohteet
Kirkoissa ja niiden ympäristöissä voi olla muinaismuistolain (295/1963) rauhoittamia kohteita. Muinaismuistolaki rauhoittaa esihistoriallisten kohteiden lisäksi historiallisen ajan hautausten ja kirkollisen toiminnan jäännöksiä. Rauhoituksen piiriin luetaan myös kirkkomaahan liittyvien rakennusten ja rakenteiden kuten vanhojen kiviaitojen, porttihuoneiden, tapulien, luuhuoneiden ja hautakappelien jäännöksiä.
Suojellun kirkollisen rakennuksen korjaushanke
Museovirasto toimii asiantuntijaviranomaisena, kun suojeltuihin kirkollisiin rakennuksiin suunnitellaan olennaisia muutoksia. Olennaisen muutoksen tulkinta on tapauskohtainen. Rajanvedosta on hyvä ennalta neuvotella Kirkkohallituksen yliarkkitehdin ja Museoviraston kanssa. Museovirasto neuvoo miten korjaushanketta kannattaa lähteä viemään eteenpäin, ja hankkeesta voi neuvotella myös paikan päällä. Usein suunnittelun pohjaksi tarvitaan selvityksiä ja tutkimuksia. Sellaisia ovat esimerkiksi rakennus-, muutos- ja korjausvaiheita havainnollistavat rakennushistorian selvitykset (RHS) ja väritutkimukset, joiden kohdentuminen ja laajuus on harkittava huolella.
Lausuntopyyntö tulee esittää Museovirastolle jo hankesuunnitelmasta tai suunnitelmaluonnoksista. Museovirasto voi edellyttää vaihtoehtoisia ratkaisuja tai esimerkiksi mallin tai koekäsittelyn teettämistä. Myös dokumentointia ja raportointia ohjeistetaan. Työmaavaiheeseen Museovirasto osallistuu tarpeen mukaan. Yhteydenpito tapahtuu yleensä pääsuunnittelijan kautta.
Korjaushankkeessa on myös arvioitava arkeologisen tutkimuksen ja dokumentoinnin tarve. Muinaismuistolain mukaisissa asioissa kyseeseen saattaa tulla tutkimus- tai kajoamislupamenettely. Kirkkopihassa arkeologinen kulttuuriperintö tulee ottaa huomioon, kun tehdään vaikka tavallista haudankaivua laajempia putki- ja kaapelikaivantoja (ks. Maankäyttö ja arkeologiset kohteet). Arkeologisesta valvonnasta työmaalla sovitaan erikseen, valvojana voi toimia esimerkiksi maakuntamuseon arkeologi.
Seurakuntien hoitamat hautausmaat
Hautausmaat ovat tavallisesti seurakuntien hoitamia. Vanhat hautausmaat ovat yleensä kirkon piha-alueella, nuoremmat hautausmaat on sijoitettu siitä erilleen. Jos kirkkopihaa muutetaan olennaisesti, laki velvoittaa seurakuntaa pyytämään Museoviraston lausunnon. Samoin toimitaan, jos kyse on kirkkopihan tai hautausmaan aidan tai portin tai sankarihautausmaan olennaisesta muuttamisesta.
Seurakunnan hoitamalla hautausmaalla sijaitsevia yksittäisiä hautamuistomerkkejä eivät koske lakien suojelusäännökset. Sekä hautaustoimilaissa että kirkkolaissa on kuitenkin kohteiden ja ympäristöjen säilyttämiseen, ylläpitoon ja kunnossapitoon tähtääviä ja niitä mahdollistavia säännöksiä, jotka eivät ole varsinaisia suojelutoimia. Haudalle sijoitettua muistomerkkiä ei saa poistaa ilman seurakunnan eli hautausmaan ylläpitäjän suostumusta. Haudan hoidosta vastaa hautaoikeuden haltija – seurakunnan tehtävänä on huolehtia hautausmaiden yleisten alueiden, kuten käytävien, puiden, pensaiden ja yhteismuistomerkkien hoidosta. Haltijattomat, hoitamattomat hautamuistomerkit voivat joutua poistettaviksi. Kirkkovaltuusto voi päättää, että seurakunta vastaa haudan hoidosta, jos vainajan muiston vaalimista pidetään seurakunnan kannalta tärkeänä. Kirkkojärjestyksen mukaisessa käyttösuunnitelmassa on otettava huomioon hautausmaan eri aikoina perustettujen osien ominaispiirteet ja kulttuurihistorialliset arvot.
Hautausmaa voidaan lakkauttaa ja hautausmaan alue ottaa muuhun käyttöön, kun viimeisestä hautaamisesta on kulunut noin sata vuotta. Seurakunta jatkaa usein alueen ylläpitäjänä hautaustoiminnan päätyttyä.
Hautausmaakokonaisuudet voivat alueidenkäyttölain mukaisissa kaavoissa saada suojelumerkintöjä ja -määräyksiä. Niihin liittyviä lausuntoja antavat alueelliset vastuumuseot. Monen kirkkoympäristön ja hautausmaan puusto on ikääntynyttä ja uusiminen edellyttää pitkäjänteistä suunnittelua ja puuston varovaista uudistamista. Yleensä asemakaava-alueella ja toisinaan yleiskaava-alueella puiden kaatamiseen tarvitaan alueidenkäyttölain mukainen, kunnan myöntämä maisematyölupa. Kirkkolain säännökset eivät suojele kasvullista ympäristöä.
Joskus hautausmaa voi jäädä hoidon ulkopuolelle. Muinaiset hautapaikat, jotka eivät ole seurakunnan hoidossa olevalla hautausmaalla, ovat muinaismuistolain tarkoittamia kiinteitä muinaisjäännöksiä (ks. Arkeologisen kulttuuriperinnön suojelu.) Lisäksi sellaisia ovat pakanuuden aikaiset haudat ja kalmistot, myös sellaiset, joista maan pinnalla ei ole merkkejä.
Lisätietoa
Suomen evankelis-luterilaisen kirkon verkkopalvelu
Ohjeita ja oppaita
Kirkollisten rakennusten hoito ja restaurointi (pdf)
Vård och restaurering av kyrkliga byggnader (pdf)
Suomalaista kirkkoarkkitehtuuria 1917–1970 (pdf)
Vaivaisukon kunnostaminen (pdf)
Hautausmaiden inventointiopas (pdf)
Hautamuistomerkkien hoito (pdf)
Sankarihautausmaiden perinne, hoito ja kunnostus (pdf)
Miten hoidan hautamuistomerkkiä | skr.fi
Evankelis-luterilaisten seurakuntien siunauskappelit 1917–2000 (pdf)
Talon tarinat – rakennushistorian selvitysopas (pdf)