Kanteleensoittaja Miinan Domi 1917. Kuva: A. O. Väisänen / Museoviraston Kuvakokoelmat. Objektinumero: KK3015:32
Kanteleensoittaja Miinan Domi 1917. Kuva: A. O. Väisänen / Museoviraston Kuvakokoelmat (KK3015:32)

Hiljainen haltioituminen

Kansanmusiikin tutkija A. O. Väisänen kuvasi Raja-Karjalassa.

Armas Otto Väisänen (1890–1969) teki 27-vuotiaana, kesällä 1917 tutkimusmatkan Raja-Karjalaan. Hän keräsi sieltä runoutta, sävelmiä ja itkuvirsiä. ”Meillä on ehkä monellakin elämyksiä kansanlaulajain ja soittajain hiljaisesta haltioitumisesta”, hän kirjoitti matkastaan.

Väisänen vieraili kalevalaisessa Raja-Karjalassa viime hetkellä. Suomenlahden tuntumassa asuneiden kantasuomalaisten omaperäinen laulutraditio oli elinvoimaista koko Suomessa 1500-luvulle saakka. Uskonpuhdistuksen ja lännestä saatujen uusien musiikillisten virtausten myötä runonlauluperinne alkoi hävitä, ensin maan länsiosista.

Kesällä 1916 Väisänen oli jo ollut keruumatkalla Raja-Karjalassa. Tällöin hän tallensi Suistamon Maisun kylässä Teppana Jänikseltä kantele- ja laulusävelmän "Voi minä, voi minä vaivane poiga".

Vuoden 1975 Äimä-yhtyeen ensisinglellä kerrotaan samaisesta Teppana Jäniksestä.

Matkalla vuonna 1917 Väisänen halusi vielä täydentää kantelesävelmiä ja paneutua itkuvirsiin.  Matka alkoi Värtsilästä ja jatkui Korpiselän ja Suojärven kautta Suistamolle.

Koiton kylässä Suistamolla 64-vuotias Miinan Domi (Domenti Ivaninpoika Miinin) soitti Väisäselle kannelta tyynenä, kaukaisuuteen haaveksien katsoen. Soittajan sormet koskettelevat sävelmän mukaisesti kieliä, mutta hänen silmänsä eivät seuraa sormia. Soittaja on vajonnut hiljaisen soittonsa maailmaan.

Itkuvirret olivat itämerensuomalaisilla kansoilla etupäässä naisten runoutta. Suojärvellä Kuikkaniemen kylän kalmistossa 72-vuotias Virzi-Vašši (Grišan Vassi) esitti Väisäselle kuolinitkun. Hänen mökkinsä oli lähellä kalmistoa ja hän oli laulanut monien vainajien haudalla hyvästiksi. Haudan äärellä itkijä toivoi, että vainajaa painava maa olisi ”pajunlehtien painoinen”, siis mahdollisimman kevyt.

Vuoden 1917 matkalta Väisäselle kertyi valokuvia, muistiinpanoja ja 50 parlografilieriötä äänitteitä. Myöhemmin Väisänen osittain nuotinsi äänitteet.

Valokuvatessa Väisänen arvosti kuvattaviaan. He eivät olleet nimetöntä kansaa vaan työtovereita, joiden nimet ja jopa elämänkohtalot hän halusi muistaa.

Aina Väisäsen toimiin ei kuitenkaan suhtauduttu myönteisesti. Viron matkaltaan vuonna 1914 Väisänen kertoo: ”Siellä yksikin akka meni papille, jonka talossa minä asuin, sanomaan, että eikös hän tiennyt, että hänen vieraansa oli antikristus. Toisella koneella se ottaa ihmisten naamat – tarkoitti valokuvauskonetta – ja toisella äänet."

Vuonna 1931 Väisänen voitti Yleisradion väliaikamerkkikilpailun, johon tuli 914 ehdotusta. Hän mukaili radiolle salanimellä Kantele italialaisen Guiseppe Acerbin 1799 Oulussa muistiinmerkitsemän kantelesävelmän. Tämä väliaikamerkki soitettiin ensin kanteleella, nykyisin digitaalisena.

A. O. Väisäsen ottamia kuvia on julkaistu Kuvakokoelmat.fi -palvelussa.

Teksti: Jaana Onatsu

Kamera 3/2017

Itkijävaimo Virsi Vassi 1917. Kuva:  A. O. Väisänen / Museoviraston Kuvakokoelmat

Itkijävaimo Virsi Vassi 1917. Kuva:  A. O. Väisänen / Museoviraston Kuvakokoelmat (KK3015:52)