Suomi-elokuva vuoristoradalla 1950-luvulla - Museovirasto Suomi-elokuva vuoristoradalla 1950-luvulla
Valkoisen peuran tuotantoryhmää. Lavastaja Osmo Osva (?), ohjaaja-kuvaaja Erik Blomberg, näyttelijä Mirjami Kuosmanen, tuottaja Aarne Tarkas (oik.). Kuva: Otavamedia / JOKA / Museovirasto
Valkoisen peuran tuotantoryhmää. Lavastaja Osmo Osva (?), ohjaaja-kuvaaja Erik Blomberg, näyttelijä Mirjami Kuosmanen, tuottaja Aarne Tarkas (oik.). Kuva: Otavamedia / JOKA / Museovirasto

Suomi-elokuva vuoristoradalla 1950-luvulla

”Valkoinen peura on suomalaisen elokuvan uskomaton tuote, tekijöilleen kunniakas saavutus.”

Näin ylisti Ylioppilaslehden elokuvakriitikko kesällä 1952 Mirjami Kuosmasen tähdittämää ja Erik Blombergin kuvaamaa ja ohjaamaa Lappi-eksotiikkaa hyödyntävää kauhufantasiaelokuvaa Valkoinen peura. Pirita-noidan rakkauksista ja muodonmuutoksista kertovaa elokuvaa kiitettiin erityisesti sen kuvauksesta ja Einar Englundin musiikista: ”Musiikissa heijastuu Lapin maiseman ja kansan sielu, se on runollisen kaunista, herkästi ja notkeasti kertomuksen etenemistä edistävää”, totesi Elokuva-Aitta -lehden kriitikko Valma Kivitie.

Helsingin olympiahumun aikaan valmistunut Valkoinen Peura tunnustettiinkin lähes välittömästi kotimaisen elokuvan klassikoksi, palkittiin Jussi-patsain ja myöhemmin myös Cannesissa ja Hollywoodissa. Sakari Toiviaisen mukaan se oli kansainvälisesti tunnetuin ja arvostetuin suomalainen elokuva ennen Kaurismäkien aikaa.

Valkoisen peuran valmistumisvuonna suomalainen elokuva-ala kiihdytti noususuhdanteessa: vuonna 1952 valmistui 28 kotimaista koko illan elokuvaa, mikä rikkoi vuoden 1940 ennätyksen. Sota-aikana elokuvien kysyntä oli ollut suurta, materiaalipulasta, esim. raakafilmin puutteesta huomatta valmistuneet kotimaiset ensi-illat tavoittivat jopa 10 % väestöstä. Suursuosio johti sodan jälkeen spekulointikuplan syntyyn: elokuvalippujen hintatasoa pidettiin alhaisena hintasäännöstelyllä, ja elokuvayhtiöt Suomen Filmiteollisuus, Fennada ja Suomi-Filmi taistelivat nousevia tuotantokustannuksia vastaan jakamalla ne usean elokuvan kesken. Tämä johti ”liikatuotantoon”, jossa määrän nähtiin korvanneen laadun. Studiot tehtailivat sotilasfarsseja, rillumarei-elokuvia, iskelmäkaruselleja, Pekka Puupää-sarjaa jne. 1960-lukulainen uuden aallon kriitikkopolvi suhtautui näihin suuren yleisön kestosuosikkeihin nuivasti.

Tuotantomäärät huipentuivat 1955 peräti 30 kotimaiseen ensi-iltaan, mikä on edelleen ja ehkä pysyvästi lyömätön ennätys. Vuoden satoa oli esim. Edvin Laineen Tuntematon sotilas. Kupla puhkesi pian tämän jälkeen. Kotimaisen elokuvan yleisömäärät syöksyivät laskuun. TV teki tuloaan, elokuvissa käymisen sijasta ihmiset säästivät autoon ja ostivat äänilevyjä. Kaupungistuminen muutti kysyntää: kotimaisten mustavalkofilmien yleisöt olivat pääosin maaseudulla, kaupunkilaiset taas suosivat ulkomaisia värielokuvia. 1950-luvun lopulla suomalainen filmiteollisuus koki irtisanomisaallon. Tuhkasta nousivat 1960-luvulla uuden aallon ohjaajat, mm. Mikko Niskanen, Risto Jarva ja Eino Ruutsalo.

Otavamedia Oy luovutti 2018 kuvakokoelmansa Museovirastolle. Myös Otavan julkaiseman elokuvalehti Elokuva-Aitan kuvakokoelma siirtyi Museoviraston Kuvakokoelmien Journalistisen kuva-arkisto JOKA:n haltuun. 1932-1968 ilmestynyt Elokuva-Aitta oli suomalaisista elokuvalehdistä pitkäikäisin. Lehden aarteisiin kuuluvat mm. väritetyt kansikuvat elokuvanäyttelijöistä. Tähtikavalkadin kautta keriytyy auki 1900-luvun elokuvahistoria. Kotimaisia tähtiä kuvasivat Elokuva-Aitalle pääosin elokuvaajana toiminut Olavi Gunnari, Päivi Kosonen, Ensio Liesimaa ja Börje Söderholm. Kansien alkuperäisvedokset löytyvät Otavamedian henkilöarkistosta.

Teksti: Inkamaija Iitiä

Kamera 7/2019

Näyttelijä Mirjami Kuosmanen noita-Piritan roolissa elokuvassa Valkoinen peura. Kuva on ilmestynyt väritettynä versiona Elokuva-Aitan 5/1951 kansikuvana. Kuva: Otavamedia / JOKA / Museovirasto

Näyttelijä Mirjami Kuosmanen noita-Piritan roolissa elokuvassa Valkoinen peura. Kuva on ilmestynyt väritettynä versiona Elokuva-Aitan 5/1951 kansikuvana. Kuva: Otavamedia / JOKA / Museovirasto