Pyyntikunta kevätjäillä - Museovirasto Pyyntikunta kevätjäillä
Hylkeenpyytäjä kiikaroi kiintojään reunalla. Avoimen selän takana siintää Suursaari. Kuva: Jorma Jussilainen / Museoviraston Kuvakokoelmat. Objektinumero: KK2953:189
Hylkeenpyytäjä kiikaroi kiintojään reunalla. Avoimen selän takana siintää Suursaari. Kuva: Jorma Jussilainen / Museoviraston Kuvakokoelmat (KK2953:189)

Pyyntikunta kevätjäillä

Jorma Jussilainen dokumentoi hylkeenpyyntiä Suomenlahdella.

Sakari Pälsi kirjoitti vuonna 1924 kirjassaan Suomenlahden jäiltä: ”Ajattelin vielä jäätä, tuulta ja mertakin ja sitä hävittävää voimaa, jonka ne yhteisvoimin saavat aikaan. Muistin kertomuksia jäällä yöpyneistä pyyntikunnista, joiden alta yltynyt meri oli murskannut veneet ja hajoittanut tavarat.”
Vuonna 1953 J. K. Paasikivi oli presidenttinä ja Suomi oli juuri selvinnyt olympialaisten järjestämisestä. Tuona vuonna kevättalvisena kirkkaana päivänä seisoi jään reunalla kuvamme mies kiikaroimassa meren aavalle Suursaaren edustalla Suomenlahdella.
Hänet kuvasi Jorma Jussilainen, joka työskenteli tuolloin Suomen kansallismuseon kansatieteellisellä osastolla. Jussilainen oli kenttätyömatkalla dokumentoimassa katoamassa olevaa hylkeenpyyntielinkeinoa.

Hylkeitä on pyydetty Pohjanlahdella, Itämeren pohjoisosassa, Laatokalla ja Suomenlahdella kivikaudesta asti. Hylkeenpyyntimenetelmät ovat säilyneet vuosisatoja lähes muuttumattomina, sillä pyynti on sidoksissa ekologisiin tekijöihin ja hylkeiden elintapoihin. Suomenlahden itäosissa hylkeenpyynti oli pääasiassa jääpyyntiä, ja se ajoittui helmikuusta huhtikuuhun.
Jussilainen kulki pyyntimiesten mukana vaikeissa olosuhteissa ja tallensi kamerallaan koko pyyntimatkan, joka kesti vähintään 2–3 viikkoa. Hylkeenpyytäjien leiri oli perustettu veneeseen, joka oli kuljetettu vetämällä jäätä pitkin paikalle.
Suomenlahdella hyljeveneenä käytettiin tavallista silakkavenettä, joka oli nostettu pitkän raudoitetun jalaksen päälle vetämisen helpottamiseksi. Myös purje auttoi veneen kuljettamisessa.
Kun leiriin pysähdyttiin, levitettiin purje veneen mastoon teltaksi ja vene tuettiin puilla jäälle. Vene oli pyyntikunnan liikkumisväline, asunto ja varasto.

Pyyntimiehet lähtivät leiristä liikkeelle neljän viiden aikaan aamulla. Kukin pyytäjä liikkui jäällä tavallisesti suksilla koiransa kanssa. Päivittäiset retket saattoivat ulottua jopa 10 kilometrin päähän veneestä. Ampuminen oli tärkein pyyntimuoto.
Hylkeestä otettiin talteen vain nahka ja rasva. Rasva ja siitä keitetty traaniöljy olivat kauppatavaraa. Traaniöljyä käytettiin valaistukseen ja nahkaesineiden rasvaamiseen. Yhdestä hylkeennahasta saatiin noin neljä paria rukkasia. Myös liha voitiin hyödyntää.
Hylkeenpyynti oli merkittävä tulonlähde erityisesti ulkosaarten asukkaille. Mutta viimeistään 1960-luvulla rannikon pyyntielinkeinojen parista siirryttiin muihin töihin.
Hienon kuvasarjan hylkeenpyynnistä Suomenlahdella vuonna 1953 kuvannut Jorma Jussilainen (myöh. Heinonen) oli erikoistunut kansatieteelliseen elokuvaan. Hänellä oli erityinen kyky tehdä havaintoja ja löytää olennaisuudet, minkä tämäkin kuvasarja osoittaa. Kuvat ovat katsottavissa kuvakokoelmat.fi- ja museot.finna.fi-palveluissa.

Teksti: Jaana Onatsu

Kamera 1/2019

Hylkeenpyytäjät vetävät venettä jäälakeudella Suomenlahdella Haapasaaren edustalla. Kuva: Jorma Jussilainen / Museoviraston Kuvakokoelmat

Hylkeenpyytäjät vetävät venettä jäälakeudella Suomenlahdella Haapasaaren edustalla. Kuva: Jorma Jussilainen / Museoviraston Kuvakokoelmat (KK2953:98)