Tommolan veripellosta ja Kymijoesta esiin nostettuja poliittisen terrorin uhreja Kouvolan VPK:n ruiskuhuoneen pihalla toukokuussa 1918. Kuva: Leonard Karlsson / Museoviraston Kuvakokoelmat. Objektinumero: HK19720912:1
Tommolan veripellosta ja Kymijoesta esiin nostettuja poliittisen terrorin uhreja Kouvolan VPK:n ruiskuhuoneen pihalla toukokuussa 1918. Kuva: Leonard Karlsson / Museoviraston Kuvakokoelmat (HK19720912:1)

Suomalainen murhenäytelmä

Vuoden 1918 sodan kuvat olivat dokumentteja – ja aatteen välineitä.

Nuori itsenäistynyt Suomi ajautui sodan kurimukseen tammikuussa 1918. Aikalaisten kuvia tapahtumista käytettiin myös omiin tarkoitusperiin.
Yhteiskunnan sosiaalinen epätasapaino ja poliittiset ristiriidat ensimmäisen maailmansodan taloudellisen lamakauden ja elintarvikepulan aikana purkautuivat kehityskulkuna, joka johti Suomen vuoden 1918 sotaan. Vuoden 1918 kansallinen katastrofi on yksi historiamme merkittävimmistä käännekohdista ja kansallisista traumoista.
Patoutunut aggressio ja viha purkautuivat äärimmäisinä väkivaltaisuuksina sotatilan poikkeusoloissa. Vuoden 1918 sodassa kuoli noin 38 000 ihmistä, joista sodan jälkiseurauksissa teloitettuja punaisia oli noin 10 000.
Vankileireille joutui lähes 100 000 punaista, joista yli 13 000 kuoli nälkään ja tauteihin. Sotaleskiksi jäi noin 12 000 ja orvoiksi yli 14 000 lasta.
Vuoden 1918 sodan poliittiset väkivaltaisuudet – murhat ja teloitukset – ovat kollektiivinen rikos, jonka hitaasti arpeutuvien haavojen äärellä olemme vielä tänäänkin.

Kouvolalaisen valokuvaaja Leonard Karlssonin (1884–1942) kuvaan on tallennettu Tommolan veripellosta ja Kymijoesta esiin nostettuja punaisen terrorin uhreja. Kuva on otettu Kouvolan VPK:n ruiskuhuoneen pihalla toukokuussa 1918.
Sodan jälkikouristuksessa ruumiiden luonnollisen hajoamisen merkkejä tulkittiin kidutusten jäljiksi. Punaisen terrorin kidutuskertomuksista syntyi faktoihin perustumaton valkoisen Suomen myytti. Epäinhimillistämällä vihollinen oikeutettiin väkivalta ja uhraukset.

Rautatieinsinööri Oskar Sundbergin kuva Tampereen valtauksessa kuolleesta lapsesta on noussut yhdeksi sodan järjettömyyttä ja julmuutta kuvaavaksi symboliksi.
Vuoden 1918 sodan punaisista uhreista vaikeneminen, todisteiden hävittäminen ja valkoisten teloittajien armahtaminen ovat osaltaan jättäneet suomalaiseen kulttuuriin voimakkaan vaikenemisen ja uhria syyllistävän perinnön.

Vuoden 1918 tapahtumia dokumentoivat kuvat ovat sidonnaisia kuvaushetken tarkoituksiin ja merkityksiin. Kuviin pysähtynyttä hetkeä luetaan eri aikakausien muuttuvien näkökulmien kautta, jolloin kuvien tulkintaan rakentuu uusia aika- ja kulttuurisidonnaisia kerrostumia.
Suomalaista murhenäytelmää dokumentoivat kuvat avautuvat eteemme sosiaalisten merkitysten tiivistyminä, joista kirjoitamme oman historiamme meihin ladattujen arvojen ja asenteiden kautta. Tulkinnat avaavat näkymiä muistamisen ja muistin poliittisiin ulottuvuuksiin, siihen, mitä olemme halunneet kertoa menneisyydestämme nykyisyyteen ja mitä on jäänyt suurten kertomusten jalkoihin ja reunamille.
Vuoden 1918 tosiasioiden tunnustamisen, näkyväksi tekemisen ja tähän pohjautuvan avoimen keskustelun kautta meillä on mahdollisuus rakentaa parempaa yhteistä tulevaisuutta.
Museoviraston Kuvakokoelmat on digitoinut kattavan otoksen vuoden 1918 sotaan liittyviä kuva-aineistoja, jotka ovat kaikkien nähtävillä Kuvakokoelmat.fi- ja Finna-verkkopalveluiden kautta.

Teksti: Hannu Häkkinen

Kamera 2/2018

Tampereen valtauksen lapsiuhri Verkatehtaan edustalla huhtikuussa 1918. Kuva: Oskar Sundberg / Museoviraston Kuvakokoelmat

Tampereen valtauksen lapsiuhri Verkatehtaan edustalla huhtikuussa 1918. Kuva: Oskar Sundberg / Museoviraston Kuvakokoelmat (HK19210119:96)