Kokonaistaideteos - Museovirasto Kokonaistaideteos
Studio Helander: Tanssitaiteilija Martta Bröyer Helsingissä 1933 (kuva rajattu). Kuva: Otava / Journalistinen kuva-arkisto JOKA / Museovirasto.
Studio Helander: Tanssitaiteilija Martta Bröyer Helsingissä 1933 (kuva rajattu). Kuva: Otava / Journalistinen kuva-arkisto JOKA / Museovirasto

Kokonaistaideteos

Taiteilijamuotokuvia Kustannusosakeyhtiö Otavan lehtikuvakokoelmasta.

Suomen Kuvalehden lehtikuvassa tanssitaiteilija Martta Bröyer esiintyy Helsingissä 1933. Dramaattinen taivutus sumentaa kehon ääriviivat jotka kahdentuvat taustakulissin varjoissa, liikevaikutelma tuo mieleen musiikin pyörteet ja elokuvallisuuden. Valokuvasta tulee valon ruumiillista tanssia.

Kokonaistaideteos oli tärkeä osa modernistista taideajattelua: eri taidelajien kuten musiikin, draaman, kuvataiteen, runouden ja tanssin elementit yhdistyivät. Säveltäjä Richard Wagner esitteli käsitteen 1850 esseessään Tulevaisuuden taideteos: kokonaistaideteos oli ”aito kansan luoma, joka astuu keskelle julkista areenaa ja poliittista elämää.” Yleisön ja esittäjän, taiteen ja elämän rajat liukuvat. Ajatus näkyy myös nykytaiteen suuntauksissa kuten performanssissa ja kehotaiteessa. Ideassa oli alusta asti myös poliittista sävyä, taiteen rajat venyivät kohti tuotantoa ja yhteiskuntaa.

Martta Bröyer oli tanssija, lausuja ja koreografi. Hän opiskeli Euroopassa mm. musiikkikasvattaja Emile Jaques-Dalcrozen eurytmiikka-menetelmää, jossa musiikkia opiskeltiin fyysisen harjoittamisen ja liikkeen, ei teorian kautta. Bröyer kehitti oman taidemuodon, jossa yhdistyivät lausunta ja liike. Suunnan ensiesitys Dramaattinen sarja nähtiin Helsingissä 1927. Bröyer opetti metodiaan 45 vuotta. Hän asui pitkään syntymäkodissaan Kruununhaan Ruiskumestarin talossa, jonka hän myi Helsingin kaupungille 1974.

Kokonaistaideteosajatusta ilmentää myös taidemaalari Juho Rissasen myöhäisvaiheen keskeisteos, Suomen Pankin portaikon lasimaalaukset (1933). Itsenäistynyt Suomi rakensi kansallista identiteettiä ja 1920-luvulla valtiollisten tilojen monumentaaliteoksia pidettiin arvokkaampina kuin yksittäisiä tauluja tai veistoksia. Rissanen hyödynsi sommittelutaitoaan ja modernismin kirkkaita värejä sovittaessaan maalausta arkkitehtuuriin. Valo siivilöityi lasimaalauksen läpi vierailijoiden liikkuessa Suomen Pankin portaikon ”kansallisella näyttämöllä.” Toimittaja Ada Norna jututti Rissasta Pariisissa kun valmistuneet teokset olivat lähdössä Suomeen. Rissasen sanoin triptyykin ”oli määrä tulkita, mistä raha tulloo sinne Suomen Pankkiin. Laitettiin maanviljelys tähän elonleikkuu-kuvaan, vientiteollisuus tukinuittoon ja Helsingin silakkamarkkinat kaupankäynnin esittelyksi.”

Ada Norna oli Uuden Suomen Berliinin-kirjeenvaihtaja, joka avusti myös Suomen Kuvalehteä. Hän suhtautui 1930-luvulla myönteisesti kansallissosialismiin ja oli läheisissä suhteissa natsi-Saksan propagandakoneistoon. Tämä takasi hänelle pääsyn natsiaatteen päänäyttämöille, marssi- ja lippunäytöksiin, joissa saksalaista identiteettiä tuotettiin ”taideteoksessa, taideteoksen kautta, taideteoksena.”

Teksti: Inkamaija Iitiä

Kamera 8/2021

Taiteilija Juho Rissanen Pariisissa 1933. Taustalla Tukinuiton luonnos. Kuva: Otava / Journalistinen kuva-arkisto JOKA / Museovirasto.

Taiteilija Juho Rissanen Pariisissa 1933. Taustalla Tukinuiton luonnos. Kuva: Otava / Journalistinen kuva-arkisto JOKA / Museovirasto

Studio Helander: Tanssitaiteilija Martta Bröyer Helsingissä 1933. Kuva: Otava / Journalistinen kuva-arkisto JOKA / Museovirasto.

Studio Helander: Tanssitaiteilija Martta Bröyer Helsingissä 1933. Kuva: Otava / Journalistinen kuva-arkisto JOKA / Museovirasto