Kuva 1 Louhisaari 1968
Näkymä Louhisaaren kartanoon portilta 1968. Kuva: P.O. Welin / Museoviraston Kuvakokoelmat

Kuinka lähestyä monumenttia

Wiki Loves Monuments kerää kuvia kulttuuriperintökohteistamme.

Nyt sinulla on oiva mahdollisuus täydentää yhteistä tietoamme omista kulttuuriperintökohteistamme, luoda kuvallisia tarinoita tutuista paikoista tai havahduttaa tuntemattomampien kohteiden aarteilla.

Wiki Loves Monuments on kansainvälinen valokuvauskilpailu, joka järjestetään ensi kertaa Suomessa. Osallistujat kuvaavat maansa kulttuuriperintökohteita, ja kansallisen kilpailun kymmenen parasta pääsee mukaan kansainväliseen loppukilpailuun. Museovirasto arkistoi valikoidun otoksen kuvia kokoelmiinsa. Aikaa kuvien tallentamiseen kilpailun nettisivuille on 30.9.2017 asti.

Louhisaaren kartano, Askainen on Herman Flemingin 1600-luvun puolivälissä rakennuttama kartanokokonaisuus. Linna on saanut vaikutteita hollantilaisesta palatsiarkkitehtuurista,  ja sen 1760-luvulla rokokoomaustein uudistetut salit kattomaalauksineen ovat ainoita suurvalta-ajalta säilyneitä edustustiloja Suomessa.

Fleming-suvun omistajakauden jälkeen Louhisaari oli Mannerheim-suvun hallussa vuoteen 1903. Linna on marsalkka C.G.E. Mannerheimin synnyinkoti. Puistoalueineen linna tuli Suomen valtion omistukseen 1961, jonka jälkeen Museovirasto restauroi rakennuksen.

Valokuvadokumentointi 1960-luvun restauroinnista on tallennettu Museoviraston kuvakokoelmiin. Kuvaajana toimi Per Olof Welin (s. 1927). Hän aloitti ammattimaisen kuvaamisen 1946 maisema- ja miljöökuvauksella ja erikoistui arkkitehtuurikuvaukseen. Museoviraston kokoelmista Weliniltä  löytyy lähemmäs 10 000 kuvaa historiallisista rakennuksista, linnoista, kirkoista, kartanoista ja restaurointihankkeista.

Welinin kuva Louhisaaresta on julkaistu ensimmäisessä linnaa museona esitelleessä julkaisussa vuodelta 1968. Kuva esittää kohteensa vaikuttavimmillaan. Ylvästä koivukujaa pitkin lähestytään porttia ja kunniapihaa. Vierailijan askel pysähtyy keskeisperspektiivin vangitsemana tähän pisteeseen, tässä  pisteessä viimeistään kunniapihan mahti salpaa hengityksen –  ja tähän pisteeseen valokuvaaja tuntee vastustamatonta houkutusta asettaa kamerajalustansa.                         

Näin kävi minullekin.  Museoviraston valokuvaajana olin mukana projektissa, jonka tuloksena vuonna 2005 julkaistiin laaja teos Louhisaaren historiasta. Kuinkas ollakaan, kirjan kannessa on näiltä samoilta jalansijoilta ottamani kuva. Ja tällä samalla paikalla kuvasi myös Signe Brander vuonna 1911 – sainko  tässäkin kohtaa työssäni tähystää jättiläisten hartioilta!

Kirjaan aloituskuvaksi toivottiin lähestymistä kohteeseen etäältä, hieman salaperäisestikin. Niinpä löysin itseni helmikuisena yönä Louhisaaren merenpuoleisesta puistosta. Halusin tehdä kuvan, jossa kolmannen kerroksen pirunkamarin ikkuna olisi valaistu. Pirunkamari on keveään 1700-luvun tyyliin sisustettu huone, jonka yhtenä kuva-aiheena on satyyrin pää sarvineen ja karvoineen. Koska paikallinen rahvas ei paljon satyyreista tiennyt, ajattelivat he itse pirun tulleen ikuistetuksi rokokookehyksiin.

Jätin kameran valottamaan puistoon ja siirryin itse sisälle. Kulkiessani pääportaikossa varoin häiritsemästä kummittelevaa kartanonrouvaa. Sydämeni hypähti hetkeksi paikaltaan, kun ison herrainkamarin maalaukset tuijottivat minua pimeästä.

Puolen tunnin kuluttua palasin puistoon ja aloitin uuden ruudun valottamisen. Kahden taskulampun ja käsisalaman avulla vein useampaan kertaan valoa pirunkamariin. Syntyi yksi uusi kuvallinen tarina monumentista.

Soile Tirilä

Kamera 8/2017


Kuva 2 Louhisaari 2005

Louhisaari helmikuisena yönä 2005. Kuva: Soile Tirilä / Museovirasto