Kissa perheenjäsenenä - Museovirasto Kissa perheenjäsenenä
Kapellimestari Georg Schnéevoigt kissansa kanssa 1930-luvulla (kuva rajattu). Kuva: Museoviraston Kuvakokoelmat
Kapellimestari Georg Schnéevoigt kissansa kanssa 1930-luvulla (kuva rajattu). Kuva: Museoviraston Kuvakokoelmat

Kissa perheenjäsenenä

Kissan elämää maalaistorpista säätyläiskoteihin.

Kissa kesytettiin kotieläimeksi Lähi-Idässä maanviljelyksen keksimisen jälkeen noin 10 000 vuotta sitten. Kissa oli hyödyllinen eläin, sillä se piti jyrsijät poissa viljavarastoista. Suomeen kissa saapui ilmeisesti vasta rautakauden lopulla 800–1000 jKr.

Keskiajalla kissoja käytettiin turkiseläiminä. Kissannahasta tehtiin kukkaroita, laukkuja, turkistakkien sisävuoria ja karvalakkeja. Kun ruttoepidemia, musta surma, tuli Suomeen, kissoja tapettiin joukoittain. Niitä pidettiin virheellisesti yhtenä syynä ruton leviämiseen. Kissa onkin nähty sekä paholaisen kätyrinä että taivaallista viisautta säteilevänä eläimenä.

Kissasta tuli maaseudulla lähinnä naisten ja kodin eläin. Emäntä ja kissa liikkuivat samalla reviirillä, pirtin ja navetan vaiheilla. Jo vanhassa sananlaskussa sanottiin: Ken ei kissaa elätä, hiiriä elättäköön. Jyrsijöitä pyydystäneet kissat olivatkin arvostettuja osaajia maalaistaloissa. 1900-luvun alussa hiirikissan merkitys väheni, kun viljan varastointitilat paranivat ja kemialliset rotanmyrkyt tulivat. Kissa muuttui tällöin enemmän lemmikiksi myös maaseudulla.

Vanhat valokuvat osoittavat, miten rakkaita kissat ovat ihmisille olleet. Onpa kuvassa köyhän perheen savupirtti tai hieno säätyläiskoti, saattaa siellä näkyä komea, raidallinen maatiaiskissa. Suomalaiselle kapellimestari ja sellisti Georg Schnéevoigtille (1872-1947) kissalla oli erityinen merkitys. Kysyttäessä häneltä menestyksen salaisuutta, hän selitti ottavansa taiteellisia ohjeita valkoiselta angorakissaltaan Anatolelta: ”Kun Anatole heilutti päätään, piti olla varovainen. Kun se heilautti häntäänsä, kannatti suunnitelmasta luopua. Jos Anatole puski päällään ja nuolaisi, kaikki oli hyvin.” Tässäkin kuvassa näkee Georg Schnéevoigtin arvostavan katseen kohdistuvan harpun päällä istuvaan kissaan.

Liikkuvien kohteiden kuvaaminen on ollut aina vaikeaa. Arvi Hanstén kirjoittaa Valokuvaus: valokuvauksellinen aikakauslehti no 7/ 1.7.1929: ”Koiran valokuvaaminen onkin helpompaa, sillä se ei ole niin arka … kissan valokuvaaminen taasen on paljon vaikeampaa, sillä se on kovin herkkä säikkymään. Eräs etevä amatöörivalokuvaajamme, joka myös on ”kissaspesialisti”, mainitsi … helpointa on valokuvata kissa silloin, kun se juuri on herännyt unestaan, sillä sen liikkeet ovat silloin hitaammat ja silmät kirkkaimmat. On hyvin tärkeätä, että kissan silmät saadaan kuvassa onnistumaan, sillä se tekee kuvan eläväksi. Tämä on kyllä helppo sanoa, mutta peräti vaikea toteuttaa.”

Kissoista ja muista lemmikeistä löytyy kuvia www.finna.fi - ja www.museovirasto.finna.fi -palveluista.

Teksti: Jaana Onatsu

Kamera 9/2021

Kaksostytöt Tyyne ja Aili sekä Matti-kissa sängyn laidalla savupirtissä Pielaveden Jokilahdessa 1920-luvulla. Kuva: Ahti Rytkönen / Museoviraston Kuvakokoelmat

Kaksostytöt Tyyne ja Aili sekä Matti-kissa sängyn laidalla savupirtissä Pielaveden Jokilahdessa 1920-luvulla. Kuva: Ahti Rytkönen / Museoviraston Kuvakokoelmat

Kapellimestari Georg Schnéevoigt kissansa kanssa 1930-luvulla. Kuva: Museoviraston Kuvakokoelmat

Kapellimestari Georg Schnéevoigt kissansa kanssa 1930-luvulla. Kuva: Museoviraston Kuvakokoelmat